"Sinäpä olet lystikäs, vanha poikaseni!… sinä tahdot tietää, mikä olisi estänyt sinua karkaamasta?"
"Niin."
"Sinun kunnioituksesi vahvoja muureja ja vankkoja rautapukimia kohtaan sekä sinun pelkosi luodilla ladattuja kiväärejä kohtaan… Eikö ole niin, muka?"
"Joutavia", vastasi vanki ja veti suunsa nauruun; "onko armollinen herra päällikkö jo unohtanut, mitä toissapäivänä tapahtui?"
"Mitä silloin tapahtui?"
"Minä sain luvan mennä kaupunkiin muutamaksi tunniksi, ja minua seurasi tietysti kaksi sotamiestä luodilla ladatuilla kivääreillä… Kun tulin kaupunkiin, juotin kumpaisenkin sotamiehen juovuksiin niin, että he makasivat liikkumattomina maassa, ikäänkuin olisi kokonainen patteri Göthan tykkiväkeä mennyt heidän ylitsensä."
"Noh?"
"Mitä tein minä silloin?… karkasinko muka?… En, vaan minä otin selkääni kummankin sotamiehen kiväärineen ja kaikki heidän muut kampsunsa ja kannoin heidät sitten linnaan takasin… Keveämpää kuormaa voi joutua kantamaan seljässänsä."
"Minä muistan sen… sinulla on oivallinen selkä."
"Mutta vieläkin oivallisemmat kintut ja jalat.. Jos minä silloin olisin tahtonut karata, olisi se ollut leikin asia minulle… mutta minä en sitä tehnyt kahdesta syystä."