"Olkaatte hyvä, että te'ette sen!… Seinä ei tule siitä sen puheliaammaksi."
"Minä ruoskitan teidät tunnustamaan!"
"Ruoskiminen ei ole mitään holvirangaistukseen verraten, ja sen saa se kärsiä, joka ilmaisee vähintäkään… Meidän lakiloillamme on suurempi arvo kuin kuninkaallisen majesteetin ja kruunun, luulisin ma."
"Konna!"
"Minä nielen sen moitteen maltilla, sillä nyt vasta minä sen ansaitsen."
"Nytkö vasta?"
"Sillä minä olen tahtonut riistää toveriltani vapauden… Kuitenkin on minun omatuntoni puhdas, sillä minä tiedän, että jos minä saisin vapauden, valitsisin minä rehellisen elinkeinon, kun en sitävastoin voisi vannoa, että minun toverini, jos he pääsisivät vapaiksi, tulisivat tekemään samaa kuin minä… Minä olen vaan tutkinut omia munaskuitani."
"Marss' ulos!… minä tiedän kyllä päästä salaisuuden perille tarvitsematta ottaa sinua neuvonantajakseni!" huudahti päällikkö suutuksissansa sekä vangin kovapintaisuudesta kuin myöskin siitä, että niin suurenmoinen karkaamisyritys oli tekeillä niin, ettei hänellä ollut siitä vähintäkään vihiä.
"Kuitenkin olen minä ollut nuuskijana", muistutti Broms "ja ansaitsen senlaisena jonkinmoista armoa… Sen vuoksi anon minä suurimmassa nöyryydessä, että jos vasten minun luuloani armollinen herra päällikkö saa selvän meidän salaisuudestamme, minut sitten muutettaisiin yksinäiseen koppiin, koska minä muuten pelkään joutuvani toverieni koston alaiseksi ja tämä olisi liian ankaraa minun halullisuudestani palvella herra päällikköä… Ei mitään ilmaiseksi, on tapana sanoa."
"Epäilemättä, Broms-hyväni! sinä pääset viidelläkolmatta, kun toverisi saamat hyvät viisikymmentä… hyvä hyvästä, se on selvää… Mutta jos sinä sanot minulle suoraan ja mutkailematta kuinka asian laita on, pääset sekä yhdestä että toisesta."