"Mikä seikka?" kysyi vanki.
"Se, että sinä, joka olet niin varma onnistumisestasi päästä karkuun tänä iltana, nyt olet niin kärkäs ilmoittamaan siitä minulle… Minä en näe mitään täytymystä sinulle pettämään toveriasi, joka tietysti olisi rasittavaa niin arvokkaalle kumppanille, kuin sinä olet."
"Minä olen jo ilmaissut syyt, miksi en tahdo karata."
"Ja näitä syitä tahdot sinä minua uskomaan?"
"Minulla on myöskin kaksi muuta syytä, herra päällikkö!… Jos minä karkaan, täytyy minun tietysti heittäytyä samanlaiseksi kuin ennenkin voidakseni elää ja olenhan minä sanonut tahtovani ruveta rehelliseksi mieheksi… Toiseksi olen minä aina vaarassa joutua kiinni ja tulla tuoduksi tänne takasin, eikä senlainen vaara ole juuri mieluinen. Sentähden olen minä ollut niin kärkäs saavuttamaan armoa millä muualla tahansa."
"Ole sinä rauhassa, Broms-hyväni! sinun ei tarvitse heittäytyä samanlaiseksi kuin ennen, eikä joutua tänne takasintuomisen vaaraan, siitä tulen minä pitämään huolta… Minä toivon niin kau'an, kun minä olen täällä päällikkönä, näkeväni sinun hauskan henkilösi lohkovan kiviä tahi kaivavan vallihautoja Karlsten'in linnassa… Miestä, jolla on neljän henkilön voima, ei niin helposti päästetä menemään… Sinä olet meille suureksi hyödyksi, sinä, Broms-hyväni!"
"Voisin kuitenkin olla vielä suuremmaksikin", vastasi Broms, "jos minua ymmärrettäisiin oikein käyttää… mutta tänään näyttää siltä, ettei armollinen herra päällikkö anna suurta arvoa sille hyödylle, jonka minä voisin tehdä."
"Minä annan arvoa sinun hyvälle tahdollesi ja tulen kyllä muistamaan sinua siitä", lausui päällikkö; "mutta mitä sinä nyt olet kertonut minulle, ei ollutkaan minulle mikään salaisuus."
"Ei ollutkaan?" kysyi vanki, pilkistäen tukastansa päällikköön.
"Minä tiesin jo ennen kapinaa ja karkaamista hommatun", jatkoi tämä.