"Ei myöskään pidä herra päällikön luuleman minun ainoastansa pelosta, että meidän hankkeemme jo olisivat ilmisaadut, olevani tahtonut ne ilmaista, siten välttääkseni sen edesvastauksen, joka tietysti kohtaa kaikkia niitä, jotka ovat keksineet tämän hankkeen tahi ottaneet siihen osaa?"
"En, luuletko sinä sitä?… olethan sinä itse kunniallisuus ja rehellisyys, kuten jo olen sanonut."
"Ja armollinen herra päällikkö on niin hyvä ja antaa käskyn, että minut eroitetaan toveristani, jotta ei, jos meidän yritys tulee ilmi, minun hyvä tahtoni kävisi minulle liian kalliiksi."
"Siitä asiasta saamme miettiä huomiseksi."
"Kuka menee takaamaan sen, että minä tahi herra päällikkö eletäänkään huomiseksi?" kysyi vanki äänellä, jossa oli jotakin onnettomuutta ennustavaa.
Päällikkö otti, nauraa hohottaen, helistinkellon ja soitti, jolloin vahti astui sisään ja vei pois vangin.
Jos joku olisi tarkemmin katsonut myllärin kasvoja, kun tämä vietiin takasin holviinsa, olisi hän niissä voinut lukea kaikkea muuta paitsi tyytymättömyyttä ja petettyjä toiveita.
Päällikkö, vaikka myöntäen itsellensä, että hänen tuli kiittää vankia siitä, että hän oli päässyt kapinan perille, jonka olemista hän ei epäillyt, ei olisi kuitenkaan mistään hinnasta maailmassa tahtonut myöntää sitä kenellekään toiselle, vielä vähimmin vangille. Sentähden oli hän niin halukas huomauttamaan vankia, että se, mitä tämä hänelle oli ilmoittanut, jo oli hänelle tunnettua, Vakuutettuna kun olikin, ett'ei hän tarvitsisi enempiä tietoja, kun kerta oli päässyt asian jäljille. Tästä tahtoi hän olla kiitollisuuden velassa ainoastansa omalle älyllensä ja varovaisuudellensa.
Hetki hänen keskustelunsa jälkeen Broms'in kanssa oli koko vartiaväestö aseissa. Vankilan holvit tarkastettiin sekä sisältä että ulkoa; mutka ei pienintäkään rakoa voitu huomata yhdessäkään näistä. Kaikkein vankein pito- sekä makuuvaatteet tutkittiin mitä tarkimmin, mutta, kuten Broms oli vakuuttanutkin, ei voitu löytää puukon kärkeäkään. Useoita vankeja kutsuttiin tutkisteltaviksi sekä yhdessä että erikseen; mutta ei sanaakaan kuulunut, joka olisi ilmaissut heidän tietävänsä minkäänmoisesta kapinaliitosta. Päällikön väitös, että senlaista kuitenkin oli tekeillä, herätti heissä ennemmin kummastusta kuin hätääntymistä. Sanalla sanoen, ei milloinkaan näyttänyt kapina tahi karkaamisyritys olevan niin kaukana Karlsten'in linnasta kuin sinä päivänä. Kaikki tiesi hiljaisinta rauhaa, paitsi päällikön kasvot, jotka, mitä lähemmäksi hämärä joutui, yhä enemmän, kuvasivat päällikön rinnassa enenevää levottomuutta. Tuo vanha, uskollisuudestansa ja rohkeudestansa tunnettu sotilas voi nauraa vaaralle, joka häntä julkisesti kohtasi; mutta sitä enemmän pelkäsi hän niitä väijyksiä, joita ei hänen silmäyksensä voinut huomata ja joita hänen aavistuksensa tahi mielikuvitelmansa vielä enemmän suurensi.
* * * * *