"Tule tänne!" huusi hän talonpojalle; "meidän täytyy nostaa tuon onnettoman ruumis vaunuihin… ei ole mitään muuta keinoa saadaksemme se kaupunkiin."
"Minulla on esitys tehtävänä", lausui vaunujen omistaja; "enkö saa tarjota herralle sijaa vaunuissani?… Tämmöisessä ilmassa ovat katetut ajopelit aina paremmat kuin avonaiset."
"Kiitoksia!… mutta ruumis?"
"Senhän voisi nostaa herran ajopeliin."
"Se voi käydä laatuun."
"Minä olen teille, herraseni, mitä suurimmassa kiitollisuuden velassa", selitti vaunujen omistaja; "ja minä haluaisin saada tietää, ketä minun nyt tulee kiittää hengestäni."
"Haa!" huudahti nahkakaapnun puettu miesi, tuijottaen toiseen, jonka kasvot hän nyt vasta näki vaunulyhdyn valossa.
"Mitä se merkitsee?" kysyi vaunujen omistaja hiukan kummastuneena.
"Tekö se siis olittekin!" jatkoi uahkakaapuun puettu miesi! "te!… te?"
"Te tunnette siis minut!" lausui toinen; "mutta minä en ymmärrä"…