Vaimo hiipi, noustuansa varpaisilleen ja tutkittuaan vielä tarkemmin kirjoitusta sekä heittäen moniaan silmäyksen kummallekin puolelle katua, nopeasti etehiseen ja kapakkahuoneesen.
Tähän huoneesen astuessansa olisi moni heti huomannut kapakan, mitä puhtauteen tulee, huonosti vastaavan nimeänsä, koska kyyhkyinen, olkoonpa se valkoinen tahi musta, puhtaudessa ei jää jälelle mistään muusta eläimestä maan päältä, eipä edes ihmisestä.
Jos vielä heitti silmäyksen tarjouspöydän takana olevan emännän kasvoihin ja vieraiden naamoihin, jotka nuokkuivat viinalasein ja sillipalaisten yli rososilla, peittämättömillä pöydillä, mitkä olivat järjestetyt pitkin paljaita kalkkiseiniä, huomattiin kyyhkyisen lempeydenkin huonosti edustetuksi.
Oli siis ainoastansa jäljellä tuo musta väri ja sitä olikin yltäkylläisesti sekä seinillä että katossa.
Josko talonpoikaispukuun vaatetettu vaimo teki itsekseen minkäänmoista muistutusta tämän ristiriitaisuuden johdosta, jätämme siksensä. Silmäiltyänsä tarkkaan vieraita tässä huoneessa, jota valaisi kapakanseinäle asetetussa rautajalassa oleva, ohut kynttilä, lähestyi hän tarjouspöytää.
"Eikö perämies Klint vielä ole tullut?" kysyi hän, kohteliaasti kyykistäen.
"Perämies Klint on tuolla huoneessa", vastasi emäntä; osoittaen yhtä kohteliaasti erästä lähellä tarjouspöytää olevaa ovea.
"Tietääkö rouva-kulta, josko hän on yksinänsä?"
"Hän on yksinänsä, matami-hyväni… hän on tilannut huoneen itseänsä varten ja pyytänyt minua, jos joku naisihminen kävisi häntä kysymässä, osoittamaan tätä hänen luoksensa."
"Minä saan siis mennä sisään, rouva-kultani."