"Mitä te sillä tarkoitatte!"
"Sitä, että neljä viikkoa sitten kannettiin hänen äitinsä ruumis Marian kirkkomaahan, ja sen jälestä ei tytöllä ole ketään muuta, johon hän turvaisi, kuin äitinsä varjo, sillä en tahdo puhua itsestäni, joka ainoastansa opetan häntä, enkä Broms'ista, joka suo hänelle kattoa pään päälle, mikä on vieläkin vähäpätöisempää."
"Vai niin… hän asuu siis ylemmässä kerroksessa?"
"Niin, mutta minä epäilen, josko hän jo on tullut kotia, sillä silloin olisi hän varmaankin käynyt täällä alahalla toivottamassa hyvää yötä kunnioitetulle opettajallensa."
"Hän kuljeskelee siis myöskin kaduilla kerjäämässä?"
"Kyllä hän kaduilla kuljeskelee, vaan ei hän kerjää… hän on taiteilija, herraseni… hän laulaa ja visertää kuin leivonen keväällä ja ansaitsee sangen kauniit rahat taiteellansa… Minkä hän ansaitsee, jakaa hän veljellisesti itsensä ja ylhäällä asuvan kasvatti-isänsä sekä täällä alhaalla olevan opettajansa kesken, joten hän ei juuri paljon olekaan meille kiitollisuusvelassa."
"Eipä suinkaan", jupisi Alm. "Noh", lisäsi hän kovemmin, "onko tuon
Broms'in laita niin kurja, kuin ilmoituksesta näyttää?"
"Koska herra on vaivannut itseänsä käymällä näin pitkän matkan tänne, on kait hauskempaa herralle, jos itse otatte selvän siitä asiasta."
"Mutta voisittehan te sanoa, josko ilmoitus sanomalehdessä on totta vai petosta?"
"Minä en koskaan sekaannu toisten asioihin… olen itsekäs repaleissakin, herra."