"Onko keitään muita käynyt täällä saman ilmoituksen johdosta?"
"Onpa kylläkin, koko päivän on palvelijoita ja piikoja ollut täällä tuomassa ruokaa ja rahaa arvoisan haltiaväkensä puolesta… Herra tarkastelee vielä minun tarinatani kuoleman ristipojasta, näen ma… ehkä herra haluaisi ostaa sen minulta?… Minkä arvoisen arvelee herra sen olevan?"
"Paljonko te siitä pyydätte?"
"Se sietäisi tynnyrin kultaa… mutta minä myyn sen kahdestatoista killingistä… pitänette minua itserakkaana kirjailijana, mutta te ette voi väittää minun olevani kohtuullisen kauppiaan."
"Tässä on teille kaksi riksiä tarinastanne", sanoi Alm, antaen kerjäläiselle mainitut rahat; "oletteko tyytyväinen tähän palkintoon?"
"Piru vieköön, herra! te herätätte minussa halua kirjailijatoimeen", huudahti maisteri, katsellen rahoja kiiluvin silmin; "kaksi riksiä… enpä ole pitkään aikaan nähnyt niin paljon rahaa yhdellä haavaa… niin paljon ei Ovidiuskaan saanut metamorfoseistansa."
"Minä luulen huomanneeni jotakin hyvää teidän sydämenne pohjalla ja minä haluaisin jollakin tavalla olla teille avuksi… Kirjoittakaa minulle useampia tänlaisia tarinoita, niin tulette ansaitsemaan niillä sen verran, että ette tarvitse kuljeskella kerjäämässä… Mitä sanotte ehdoituksestani?"
"Jumala varjelkoon minua luopumasta ammatistani!" vastasi maisteri jonkinmoisella hätääntymisellä; "herra ei voi arvatakaan mikä sulous ja viehätys kerjäämisessä on… se on elämää pelon ja toivon väliltä… Mennessäni ulos aamuisilla, pelkään tulevani tyhjin käsin kotia iltaisella, tahi taaskin toivon saavani taskuni täyteen… Ah, herra, pelko ja toivo on vahvin yhdistyssään ruumiin ja sielun välillä… Senpä tähden ovatkin uhkapelaaja, rakastaja ja kerjäläinen vilkkaimpia olentoja maan päällä."
"Tuo Broms on siis ma'annut kau'an sairaana?" kysyi Alm, uteliaana saada edeltäkäsin tietää vähän enemmän siitä, jonka takia hän oli vaivannut itseänsä niin paljon.
Maisteri rallatteli erästä säveltä vastauksen sijaan.