Hän rientää näyttämön yli toiselle puolelle. Nyt näyttää hän jälleen rauhoittuvan. Hänen kasvonsa kirkastuvat ja hänen silmänsä loistaa autuaallisesta riemusta.
"Mull' laulaen metsän linnut kunniata antaa —
Saan seppeltä kantaa,
Sulosoinnut nääpä häälauluni on.
Missä ylkän' on verraton?
Ah, tuolla. Oi, ennen riemua sua!
Joudu jo syliisi sulkemaan mua.
Kas, alttar'kynttilöitä! Pappi rientää, näät,
Nyt pyhää sanaa meille lausumahan.
Mua johda, Edgar, joudu, viettäkäämme häät,
Sull' uskollisna pysyn kuolemahan."
"Merkillistä! näetkö miten hän tuijottaa meihin!" kuiskaa kauppias
Alm'in korvaan.
Alm ei vastaa, sillä hän ei kuule, hänen kasvonsa ovat vaaleat ja liikkumattomat, ja vaikka salama tässä silmänräpäyksessä olisi iskenyt teaatterihuoneesen, ei hän sittekään olisi kääntänyt kasvojansa pois näyttämöltä.
Kööri.
"Hän säälittävä on; tekonsa taivas anteeks' suokoon."
Lucia.
"Hän puhuu, hän kysyy, — jos vastata saisin,
Kaikk' selittää ma voisin."
Hän tekee kädellänsä tuskaa ilmaisevan viittauksen päätänsä kohti.
"Voi, päätäni; tätä lahjaa lemmityltä
Mull' oil, jotk' hävisi:
Vala ja sormus hältä. —
Veljeni kun surmasi
Lempeni, mull' ei oo ylkää,
Mun Edgar hylkää,
Vaikk' uskotoin en ollutkaan."