"Tarina, niin", kertoi maisteri; "ettehän tekisikään sitä ensi kertaa… Mutta koska meillä ei ole paperia käsillä, voitte kirjoittaa sen johonkuhun lehteen teidän sydämessänne, jollei jo sen kaikki lehdet ole piirustettuna täyteen husaarikannuksia ja kypärintöyhtöjä."
Amanda säpsähti. Ruusu ruusun perään vaaleni hänen poskillansa.
"Niin, kuulkaahan nyt!" jatkoi kerjäläinen. "Oli kerran eräs herttaisen hyvä miesi, jonlaisia harvat ovat ja joka oli ottanut tavakseen tehdä ihmisille hyvää, mikä on suuri tyhmyys, sillä siitä ei saa palkaksi niinkään paljoa, että sillä voisi painaa ales hivuskarvaakaan. Nyt tapahtui eräänä päivänä, että tuo herttainen miesi kohtasi pienen tytön, jolla ei ollut isää eikä äitiä. Tuo herttaisen hyvä miesi antoi tyttöparalle katon pään päälle, vaatteet ja ruuan sekä paljon muuta hyvyyttä, jota ei saa vuokrata huoneenomistajilta, eikä ostaa räätäleiltä saati teurastajoilta. Silloin tapahtui se onnettomuus, että, samoinkuin taideniekka rakastuu omiin luomuksiinsa ja kukkain ystävä niihin kukkasiin, jotka ovat kasvaneet hänen hoitonsa alla, rakastui myöskin tuo herttaisen hyvä miesi kuollaksensa asti kasvatti-tyttäreensä, joka oli kehkeytynyt ihanimmaksi ruusuksi. Mutta nyt on useimmiten noiden ihanimpien ruusujen laita niin hullusti, että ne yhtä mieluisasti kääntävät lehtensä pirulle kuin okansa Herralle, Eräänä päivänä karkasi tuo kaunis tyttö tiehensä muutaman hyvästivoidellun viiksiparin kanssa. Silloin tuli tuo herttaisen hyvä miesi kovin murheelliseksi ja hänen sydämensä oli pakahtumaisillansa. Ollen milt'ei kuoleman kielissä, tempasi hän kuitenkin itsensä valloilleen, sillä hän ei voinut kuolla, ennenkuin hän oli pelastanut tuon kauniin tytön ja nyhtänyt jokaisen karvan noista voidelluista viikseistä. Mutta kun tuo herttaisen hyvä miesi saapui asianomaiselle paikalle, oli se kaunis tyttö tiessänsä, sillä se lintu-raukka oli huomannut takertuneensa siivistänsä takiaispeltoon myrttilehdon asemesta. Silloin vaati tuo herttaisen hyvä miesi noita voideltuja viiksejä taisteluun elämästä ja kuolemasta, ja niin ottelivat he toistensa kanssa, että oikein oli hauskaa nähdä."
"Oi, Jumalani! Jumalani!" huudahti Amanda rajusti paisuvin povin.
"Nyt oli tuolla herttaisen hyvällä miehellä kau'an aikaa ollut niin kalpeat ja kuopikkaat posket, että niitä oli nuoren tytön oikein kauhea katsella", jatkoi tarinankertoja; "mutta silloin tapahtui, että muuan mitä kauniin kukkanen puhkesi hänen kasvoillensa — kukkanen, jonka nuppu tosin oli valetusta lyijystä, mutta joka sittenkin voi kerskata mitä veripunaisimmista lehdistä, ja se kukkanen oli kauniin kuin nähdä voi. Mutta katsos, kukkanen oli tuolle herttaisen hyvälle miehelle liian raskas kantaa, ja sentähden kaatui hän maahan ja hajoitti ympärillensä noita kauniita lehtiä. Kun nuot voidellut viiksit sen näkivät, lähtivät ne, viisaasti kyllä, pakoon, jättäen sekä kukan että kukanpoimijan omaan huomaansa."
"Oi! se on kauheata!" lausui Amanda, peittäen kasvonsa käsillään.
"Silloin tuli sinne muuan kerjäläis-raukka", jatkoi tarinankertoja, "ja kun hänestä näytti liian monta lehteä puhkeavan tuosta pienestä nupusta, päätti hän säästää niitä parempiin aikoihin ja rupesi hän siis hoitamaan tuota herttaisen hyvää miestä. Mutta nyt on tuossa kalpeassa poskessa elävä todistus siitä, että ne kerta ovat olleet kukoistavat ja kauniit."
"Tämä arpi on siis… mutta… mutta sehän oli seuraus eräästä lankeamisesta portaissa, niin on hän itse kertonut minulle!" tankkasi Amanda.
"Aivan niin, portaissa", vastasi kerjäläinen, "mutta hornaan johtavissa portaissa, joita myöten hän juoksi ales tempaamaan sieltä erään pienen tytön, joka on luotu taivasta varten. Mutta tarina ei ole vielä lopussa… Näin kului muutamia vuosia. Nuot voidellut viikset sievistivät itsensä taaskin uudella helvetinkivellä ja tekivät noita uhkahyppyjä uusien sampanjalasien ja uusien ruusuhuulien parissa, aivan niinkuin ei mitään outoa olisi tapahtunut. Mutta sen herttaisen miehen sydän pysyi yhä murheellisena. Silloin tapahtui, että Herra Jumalamme, joka aina hallitsee niin kummallisesti tässä maailmassa, salli uuden ihmeen tapahtua maan päällä. Tuo nuori tyttö heräsi kuolleista. Mutta hän ei herännyt köyhänä eikä turvattomana lapsena, vaan oli sen sijaan rikas ja ylhäinen nainen ja niin kaunis, ettei hänen vertaistansa voitu löytää maailmassa. Kun nuot voidellut viikset nyt saivat sen kuulla, juoksivat ne pyytämään palkintoa hyvästä työstänsä. Ja katsos, ne saivat, mitä ne pyysivätkin. Mutta tuo herttaisen hyvä miesi, hän sai pitkän nenän, ja oli tämä nenä niin pitkä, että hän sen varjoon voi peittää muiston siitä ainoasta kukasta, jonka hän oli saanut; ja sen sai hän siitä, että hän oli ollut niin herttaisen hyvä."
Soitanto, jota sillä välin, kuin kerjäläinen kertoi tarinaansa, oli siirtynyt etäälle ja vähitellen mennyt kuulumattomiin, tuntui uudestaan, tullen yhä lähemmäksi; mutta sen valittavan kujerruksen sijaan, jota ennen on soitettu, kaikui nyt mitä vilkkaimpia riemusäveleitä. Pian tuli myöskin näkyviin tuo komea pursi.