"Hänellä oli vainua sinun nyrkeistäsi, senhän ymmärtänet."
"Ei kyllin siinä, että poliisin verikoirat ovat jäljessä, jos mihin menee, mutta tuo myöskin… Onpa oikein Jumalan onni, että olen näinkin kau'an saanut olla vapaaherrana, mutta"…
"Tiedätkö, minun mieleeni juolahtaa jotakin", keskeytti kuritushuoneelainen.
"Mitä sitte?"
"Jos presidentti meni Drottningholm'iin, ei hän palaja pieltä ennenkuin aamupuoleen… kuninkaalliset syövät iltaisensa tavallisesti vasta aamupuhteella… eikö niin?"
"Aivan niin, se on selvää, että hän jää pois koko yöksi", vastasi Broms, ojentaen jyhkeitä käsivarsiansa jonkinmoisella alakuloisuudella; "mutta joll'en minä tänään olisi saaressa, olisi hän varmaankin maata kellinyt kotonansa, siitä olen minä vakuutettu… se on yhtäläistä kuin ainakin, kirotun yhtäläistä!"
"Mutta minulla on sukkela esitys tehtävänä", vakuutti kuritushuoneelainen.
"Lörpöttele sinä sill'aikaa, kun minä makaan", vastasi Broms haukotellen niin, että metsä kaikui.
"Me käymme presidentillä hänen poissaollessansa… mitä sinä siitä sanot?"
"Se ei maksa vaivaa", arveli Broms; "kaikkein parhaimmat tavarat on hänellä varmaankin mukanansa… tuota suurta hohtokivisormusta, jota hän kantaa sormessansa, en tahtoisi menettää mistäkään hinnasta maailmassa."