"Niin, minä tiedän sen."
"Sittenpä minusta jo tuntuu sangen kummalliselta, että te enään siitä huolivatta käytte tässä talossa… Jos tähän lasketaan lisäksi, että te tällä ajalla vuorokaudesta, lupaa pyytämättä ja milt'ei väkisin tungette erään naisen rauhalliseen asumukseen, käyttäen hyväksenne sen poissaoloa, joka on hänen luonnollinen suojelijansa ja ystävänsä, silloin tulee teidän tekonne vieläkin käsittämättömämmäksi… ja kun te samalla rohkenette solvaista häntä hänen omassa huoneessansa ja lisäksi erään palvelijattaren läsnä ollessa, silloin muuttuu se epäritarilliseksi vieläpä alhaiseksikin, herraseni!… Että te menisitte niin pitkälle, sitä en ole koskaan rohjennut aavistaa katkerimmissakaan unelmissani."
Tuo nuori miesi tuijotti häneen, liikuttaen huuliansa, ikäänkuin tahtoisi hän puhua, mutta puuttui sanoja ajatuksillensa. Se tyyneys, jolla Amanda oli puhunut, oli silmänrävähdykseksi tykkänänsä poistanut hänen tavallisen lipeväisyytensä.
"Ja kuitenkin annan minä teille kaikki anteeksi", jatkoi Amanda, "tahdon unohtaa kaikki, jos te nyt menette tiehenne ja annatte tämän meidän kohtaamisemme olla viimeisen."
"Ei, se ei voi olla mahdollista!" lausui vihdoinkin Räyel, lyöden kädellään otsaansa, "ei, ei!… minä en uskoisi sitä, vaikka Jumala itse olisi sen sanonut."
Ääni hänen sanoissansa sekä hänen kasvojensa liikkeet erosivat nyt suuresti siitä samalla kertaa kiukkuisesta ja kevytmielisestä, joka hänellä oli sisääntullessansa. Mutta tämä on mielenominaisuus senlaisilla luonteilla. Kyynelehtevää naista polkevat he jalkainsa alla; mutta korskean naisen antavat he polkea itseänsä.
"Amanda! olipa kuitenkin aika, jolloin sinä lemmit minua", lausui
Räyel suurella hellyydellä, tavoittaen kädellänsä hänen kättänsä.
Amanda värisi ja vetäytyi vaaleten takaperin.
"Niin, sinun täytyy tulla omakseni! sinä et voi tulla kenenkään toisen omaksi kuin minun!" jatkoi Räyel palavin silmin, lähestyen häntä, tietysti rohkaistunna hänen silmänräpäyksellisestä alakuloisuudestansa.
"Minun täytyy siis suoraan sanoa teille sen, mitä kuulemasta minä aijoin säästää teitä kumminkin minun suustani", jäähdytti häntä Amanda; "varhain tänä aamuna, ja ennenkuin kauppaneuvos vielä oli ennättänyt saada minun vastaukseni, lähetin minä kirjeen revisori Alm'ille… Tässä kirjeessä tarjosin minä pyytämättä hänelle, mitä minä pyydettynä teiltä kielsin."