"Tämä kynttilä on sinun poikasi elonkynttilä."
"Mutta missäs minun elonkyntteliäni on?"
Silloin osoitti kuolema erästä liekkiä, joka leimusi eräässä kynttiläjalassa ja jossa ei voitu huomata vähääkään sydäntä.
Silloin tuli kuoleman ristipoika sangen peljästyneeksi ja hän pyysi kummiansa panemaan uuden kynttilän jalkaan sen sijaan, joka leimusi niin heikosti ja jolla ei ollut vähääkään sydäntä.
Ja kuolema otti uuden, oivallisen kynttilän ja painoi sen ristipoikansa kynttiläjalkaan.
Mutta silloin sammui se liekki, joka oli ilman sydäntä ja ristipoika vaipui kuolleena maahan ja tuli silmänräpäyksessä muutetuksi tuhkaksi ja tomuksi, ja niin kävi kuoleman ristipojalle sentähden, että hän oli pettänyt kuolemata.
Ja näin loppui tarina kuoleman ristipojasta. Mutta se on elossa, joka tästä on viimeksi kertonut.
Viides luku.
Mylläri.
Kamarikirjuri Fridolf Alm seisoi kau'an pimeässä etehisessä, neuvotellen itseksensä, josko hän menisi ylös sen luokse, jonka takia hän senlaisessa ilmassa oli tehnyt tämän pitkän kävelymatkan, koska häntä aavisti, ett'ei Broms'in asian laita ollut mitä siihen ilmoitukseen tulee, että hän olisi enemmän luurangon kuin elävän ihmisen näköinen, oikea.