Koska hän kuitenkin tahtoi tulla vakuutetuksi asian oikeasta laadusta, eikä häneen pystynyt mikään inhimillinen pelko ja hän sitäpaitsi tahtoi nähdä tuota nuorta tyttöä, jonka opettajaan hän jo oli tutustunut, teki hän vihdoin päätöksensä ja hapueli ylös pimeässä jyrkkiä, hajanaisia puuportaita myöten.

Tuskin oli hän täten koskettanut ylimäistä porrasta, kun hänen kätensä tapasi erään oven, joka, samoin kuin ovi alimaisessa kerroksessakin, heti totteli painavan käden vaikutusta ja aukeni huoneesen, joka ei ollut paljoa siistimpi tuin alakerrassa asuvan maisterinkaan.

Huoneessa oli kuitenkin parempi valo ja enemmän huonekaluja, lavitsa toisella seinällä ja suuri, punaiseksi maalattu kaappi toisella ja akkunan edessä helmenkarvainen pöytä, jonka vieressä seisoi seljain oveenpäin eräs keski-ikäinen vaimo kuorimassa kermaa saviastiasta.

Alm, jonka korvat kuuli kuorsaavaa ääntä, loi silmäyksen lavitsalle ja huomasi suuren huopapeiton, joka näytti olevan levitetty erään ison ja jyhkeän ihmisruumiin yli.

"Vai niin, sinä hylky, sinä tulet vihdoinkin kotia, mutta minä annan sinulle viivyttelemisestä, minä, niin, ett'et voi istua neljääntoista päivään!" lausui vaimo inhoittavalla äänellä, jonka jälkeen hän kääntyi ympäri, näyttäen vieläkin inhoittavampia kasvojansa.

"Vieras!" huudahti hän nyt ja tuijotti hämmästyneenä äsken tulleesen herraan.

"Tässäkö Broms oleilee?" kysyi Alm; "minä olen tullut tänne tuon ilmoituksen johdosta, joka oli tämänpäiväisessä sanomalehdessä."

"Kyllä hän tässä oleilee", änkytti vaimo kovin hämmästyneenä; "mutta asia on senlainen, että… että…"

"… että hän on makuulla", keskeytti häntä Alm, mennen lavitsan luokse ja vetäen pois huopapeitteen.

Silloin huomasi hän lavitsalla makaavan miehen, jolla oli jyhkeät jäsenet ja mahdottoman suuri pää, kahdeksi kolmatta osaa peitettynä paksulla, mustalla tukalla, musta leukaparta ja punakkaiden kasvojen, jotka näyttivät erinomaisen julmilta ja tylyiltä, ympärillä oleva poskiparta. Makaavalla oli ainoastansa paita ja alushousut yllänsä; mutta kun paidanhihat sattumalta olivat kiedotut ylös, näki Alm parin käsivarsia, vahvat kuin rautatammen paksuimmat oksat ja karvaiset kuin Esaun käsivarret. Sääret ja muu ruumis olivat suhteelliset käsivarsiin, mainitsemattakaan erittäinkin niskaa, joka näytti olevan härjältä lainattu.