"Vai niin, tämänkö pitäisi oleman luurangon näköisen!" huudahti Alm, nyäisten suutuksissansa makaavaa käsivarresta.
"Kuka herra on? mitä herra tahtoo?" kysyi tuimasti vaimo, joka oli rohkaissut itsensä ja lähestyi lavitsaa vihaisilla silmäyksillä.
"Minä tahtoisin tietää mikä konna tämä on", vastasi Alm, yhä jatkaen epäkohteliaita herätystoimiaan.
"Miksi ette salli hänen maata rauhassa? ja millä oikeudella hyökkää herra tuntemattomain ihmisten luokse?" jatkoi emäntä, tarttuen vuorostansa Alm'in käsivarteen, pidättääksensä sitä.
"Vaiti, mokoma, ja pysykää taampana!" huudahti kamarikirjuri, työntäen vaimon pois tieltänsä! "Heräätkö miesi, vai herätänkö sinua sopivantutulla tavalla?" huusi hän, vetäen makaavaa poskiparrasta.
Meidän ihmisystävätämme suututti, että hän oli antanut petturin veijata itseänsä, sillä nyt huomasi hän selvään, että koko ilmoitus oli vaan ansa, viritetty kietomaan ajattelemattomia hyväntekijöitä.
"Kuka perkele tukistaa!" ärjäsi miesi, joka vihdoin heräsi ja nousi istuallensa.
"Teidänhän nimenne on Broms, teidän?" kysyi Alm kiivaasti, hieroen kämmeniänsä ikäänkuin valmistausi hän antamaan korvapuusteja tuolle luonnottomalle luurangolle, joka oli hänen edessänsä.
"Totta, perhana, minun nimeni Broms on!" vastasi miesi, tähystellen samalla harmailla silmillänsä meidän ihmisystäväämme kiireestä kantapäähän; "herrako minua tukasta repi?"
"Vastaa minulle, miesi! tehän olette panneet tuon ilmoituksen sanomalehteen?"