"Niin… entä sitten?… mitä se herraan koskee?… minulla ei ole kunniata tuntea herraa?"
"Ja tekö olette enemmän luurangon kuin ihmisen näköinen?"
"Ah, herra!" vastasi Broms, kallistaen päänsä alaspäin rinnallensa ja ollen mitä hurskaimman näköinen, "tämä ei ole mitään sen suhteen kuin se on ollut."
"Vai niin, te olette olleet vieläkin paksumpi ja punakkaampi!" huudahti
Alm.
"Ah, herra!" valitti Broms, "minä en ole senlainen, miltä minä näytän… minulla on niin hirveä, niin hirveä tauti… ei kukaan lääkäri tajua sitä… välistä voi nähdä päivän paistavan minun lävitseni ja välistä olen minä niin turvoksissa ja paisunut, että…"
"Paisunut oluesta ja paloviinasta!" keskeytti Alm; "se on selvä asia se… Mutta kuinka rohkenette te, heittiö, panna senlaista ilmoitusta sanomalehteen?… juuri senlaisten petosten takia tulevat ihmiset lopulta välinpitämättömiksi ja kylmäkiskoisiksi todelliselle kärsimiselle!"
"Muh!" mölähti Broms, laskien jalkansa laattiaan ja tuijotti kädet puuskassa vihastuneesen kamarikirjuriin.
"Mutta teidän kujeistanne pitää tuleman loppu!" jatkoi Alm; "minä tulen antamaan poliisille tiedon teidän petoksestanne ja jos minä tekisin oikein, antaisin minä teille heti paikalla kelpo selkäsaunan, jota te ette koskaan tulisi unohtamaan, sen minä takaan."
"Tekö antaisitte minulle selkäsaunan!" lausui Broms, nousten ylös lavitsalta ja näyttäen pituutta, joka täydellisesti oli suhdallinen ruumiin muihin osiin, sillä hän voi töin tuskin seisoa suorana huoneessa.
"Ha, ha, haa!" nauroi vaimo; "tuoko kukkopoika antaisi Broms'ille selkään!… ha, ha, haa!… mihin pääsisin minä pyörtymään!"