Kerjäläinen teki pienen pysähdyksen, jolla välin hän asettautui istumaan eräälle oven pielessä olevalle tuolille.
"Te olitte minun isävainajani, majurin, vanha ystävä", alkoi hän nyt jälkimuistelmiansa, "ja te olitte aina hänen oikea kätensä, joten minä kyllä käsitän, miten te voitte saada hänet myöntymään tuohon pykälään testamentissaan, että jos hänen ainoasta Kristian-pojastansa tulisi tuhlari, kurja olento, raukka, lankeaisi minun isäni jälkeen jäänyt omaisuus lyhentämättä äidilleni ja muille perillisille… kaunis edellytys viisivuotiaasta lapsesta, joka hymyili auringolle ja leikki nurmen kukkasilla… mutta miten te voitte saada minun äitini suostumaan siihen, sen tiennee ijankaikkinen Jumala; mutta mitä koko maailma sai tietää, oli se, että tuskin oli ilma siinä huoneessa, jossa isäni oli maannut ruumiina, puhdistettu, kun minun äitini uusi morsiusvuode laadittiin… Te olitte kuitenkin ennustaneet minun tulevaisuuteni ja vieläpä sangen säntillensä… taivaskaan ei olisi voinut tehdä sitä paremmin… Te aavistitte minun tulevan sitkeähenkiseksi huolimatta kaikista tunnustelijoista siinä suhteessa ja sen vuoksi oli hyvä, että tuo pykälä oli olemassa.
"Miksi temmattiin minut kuuden vuoden vanhana äitini helmasta ja heitettiin vento vieraaseen syliin?… Kentiesi tullakseni paremmin vaalituksi… Te pelkäsitte äitini hemmoittelevan minut pilalle, mutta… mutta mitä se olisi tehnyt?… syöttöporsaistahan tulee aikaa myöten suuria sikoja ja sehän olisi vaan edistänyt teidän kasvatusaikeitanne minun suhteeni… Mutta te aavistitte itse joutuvanne isäksi ja te ehkä pelkäsitte minun liian kovaa tuutivan siskopuoliani, ja että minä, ikäänkuin kissa, voisin puraista heitä kaulaan heidän nukkuessansa… te aavistitte vastamunausta siltä, jonka elämälle te olitte valmistaneet munauksen… vai pelkäsittekö te kentiesi minun äitini rakkauden minuun tulevan vahvemmaksi kuin hänen heikkoutensa teitä kohtaan?… Te piditte varman epävarmaa parempana… sillä kerralla olitte te enemmän saivartelija kuin kauppamies, ja piru palkitsikin teidän varovaisuutenne.
"En tahdo puhuakaan, miten minun lapsuuteni laiminlyötiin, miten minun äitini, teidän rautakouranne alla, vihdoin kuoli, saamatta enää edes nähdäkään esikoistansa, jonka vallattomuudet, teiltä tuhansin tavoin edesautettuina, maine, teidän toimestanne ja teidän suurentamina, vei hänen korviinsa, myrkyttäen hänen viimeiset hetkensä, ja miten minut nuorukaisena ympäröitiin kaikenlaisten viettelysten paulollla, joiden äärimäiset langat olivat teidän tukevassa kädessänne.
"Ja kaikesta tästä huolimatta olin minä kuitenkin tyhjäksitekemäisilläni sen ennustuksen jonka te niin taitavalla kädellä ja terävällä silmällä olitte laatineet ja suunnitelleet. Onnettomuus satutti, että minulla oli terävä pää, kuten sanottiin, ja kuten minä, totta puhuen itsekin uskon. Minä oleskelin Upsalassa, ryypiskelin ja pelasin uhkapeliä öillä, minut kannettiin juopuneena kotiin aamuisilla, mutta istuinpa kuitenkin päivillä provessorein luona tutkinnoissa ja eräänä kauniina päivänä seisoin minä kaikkein ihmeeksi ja teidän hämmästykseksenne muiden kanssa parnassilla, tosin turmeltuneena sekä ruumiin että sielun puolesta, kantaen otsallani yhtä kauniin ja vahvan laakeriseppeleen kuin toisetkin. Tätä viimeksimainittua seikkaa ette te Ollut voineet aavistaakaan, sillä te olitte liian kehno luonnonhistoriassa tietämään, että putamankin rannalla rehoittaa puita sekä pensaita ja että rupaisimmallakin vedenpinnalla kasvaa lehtiä ja kukkia, jotka eivät ole kelvottomia auringon valaistavaksi.
"Tultuani lailliseen ikään aloin minä nyt tutkailemaan ympärilleni, nähdäkseni sekä isän- että äidin perintöäni, ja minä kurkailin pelkästä myötätuntoisuudesta minun monien karhujeni kurkkuihin sillä näiden viimeksimainittujen lisääntymisestä sekä laajentumisesta olitte te kyllä pitäneet isällisen huolen. Meidän ensimäinen kohtaamisemme monivuotisen erossaolomme jälkeen muuttui molemmanpuoliseksi hammasnäyttelyksi… mutta jospa minun torahampaani olivatkin kuin karhun, on teidän sitävastoin kuin norsun… asianomaisen oikeuden edessä syntyi hirmuinen näykkiminen… Mutta nyt sain minä osakseni jotakin, johon verraten teidän norsunhampaanne oli samassa suhteessa kuin nuppineula viirinsalkoon, nimittäin julman pitkän naaman, sillä minä sain tutkiakseni kaksi oivallista teosta, 1:ksi tuon hullunkurisen pykälän testamentissa ja 2:ksi erään sangen huvittavan tarkasti tehdyn laskun kaikista niistä rahamääristä, jotka minä öillä olin menettänyt uhkapelissä sekä joka kerrasta, jolloin munit aamuisilla juopuneena kannettiin kotiin… Pirunmoinen miesi, ajattelin minä heti ja nauraa hohotin, sen veitikan ottaisin minä heti salanuuskijaksi, jos minä olisin kuningas… Mutta ehdittyäni miettiä tarkemmin asiaa, ei minua enään naurattanutkaan… Minä huomasin, ett'ei ollutkaan vähempää kysymyksessä kuin lähteminen ikäänkuin varpunen tähkän äärestä ja pääliseksi ennenkuin minä vielä ollut päässyt sille istumaankaan… Sehän oli kauhea pelätti, kun oltiin ripustettu tuon laakeriseppeleen voittaneen nuorukaisen tulevaisuuden tien veräjäpieleen! pelätti, jolla oli malja jalkana, pelilaatikko vatsana ja perinnöttömyys päänä!… Ja mikä perinnöttömyys päälliseksi! perinnöttömyys, joka ei ollut päätetty irstaisuuden ä ö y:n johdosta, vaan määrätty jo aikoja ennen viattomuuden a e i:tä… Herra kauppaneuvos ja tähdistön jäsen, teillä oli sydän ja munaskuut kuin sarvikuonolla.
"Tästä syntyi tietysti tulenpalava riitajuttu asianajajainkin hyödyksi… minä sanon tahallani asianajajain, sillä te maksoitte ei ainoasti omalle asianajajallenne vaan myös minunkin… Nyt kuuluu mittaustieteen maisterin tutkintoon, että täytyy tupata päänsä täyteen kreikan- ja latinankieltä mutta sitävastoin olla tyhmä kaikessa, joka voisi olla hyödyksi käytännöllisessä elämässä!… Minä tiesin tarkalleen eroituksen attikalaisen ja dorilaisen murteen välillä, mutta tuskin oli minulla tiedossa, josko minun isänmaani oli saanut minkäänmoista uutta lakia sittemmin kun Wiger'in la'it säädettiin. Sentähden jätin minä kaikki asianajajani käsiin ja laskeuin sitte levollisesti nukkumaan. Nukkuvaa voi kärpänenkin vetää nenästä, ja mitä kärpänen voi, sitä voi kaiketi tehdä senlainen kauppaneuvoskin, kuin te olette… Minä menetin riitani alimmassa oikeudessa ja minun asianajajani, tuo kunnon miesi, menetti muistonsa, kun hänen piti vedota ylempään oikeuteen. Nyt heräsin minä vihdoinkin ja valmisteliihen kääntämään nurin taivaan ja maan; mutta juuri kuin syljin kouriini, saadakseni varman kiinni-iskun, otti minua kaksi oikeudenpalvelijaa kiinni nutunliepeestä ja vetivät minut velkavankilaan, jossa ei pääse käsiksi taivaasen eikä maahan. Siellä lasketaan sielu paarille, puetaan se varallisuuden ja tilaisuuden viittaan sekä eletään hyörinässä ja pyörinässä, viettäen täten sielun hautajaisia.
"Niinpä olin minäkin, kuu kerran pääsin pois tuosta Horn'ninkadun varrella olevasta paarihuoneesta, ainoastansa pelkkä ruumis, jossa tuon haudatun sielun haahmu välistä kummitteli. Eräänä päivänä päätti haahmu tehdä ruumiin kaartilaiseksi, koskas kaikki, mitä sotamieheltä vaaditaan on siinä, että hänellä on ruumista niin paljon kuin mahdollista, mutta sitävastoin sielua niin vähän kuin mahdollista; täytyy sanalla sanoen, olla jonkunlainen kone, joka saa toimeen kiväärinlaukauksia ja painettu pistoja ynnä muuta senlaista, joka tarkoittaa hengenottamista toisista joko sielulla varustetuista tahi sieluttomista ruumiista, aina sen mukaan kuin koneen haltija hyväksi näkee. Siis tottelin minäkin kuusi vuotta rumpun ääntä, vaikk'en ollutkaan ollut tottelematoin, en isälleni enkä äidilleni… He vaativat minua rupeamaan perinnöttömäksi, ja olinhan minä mukiinmeneväinen kuin lammas, vaikka nahkani laita oli varsin huonosti.
"Saatuani eräässä koetusampumisessa oikean käsivarteni vialliseksi, joka vihdoin tuli halvatuksi, sain minä eron sotapalveluksesta ilman eläkerahatta. Mitä minä sitten tähän päivään saakka olen ollut, tietää Tukholma, jolta minä joka päivä olen kerjännyt, ja te, jolta minä sitä vastoin en koskaan ole kerjännyt, vaan päinvastoin ollut teitä kohtaan niin nöyrä ja kohtelias, kuin konsanaan voi vaatiakaan mitä kiitollisimmalta poikapuolelta… Mutta te heitätte taaskin silmäyksenne tuohon suruharsolla peitettyyn hattuun, näen ma… hyvin, varsin hyvin! te todistatte minun sanojani noilla kuudella poimulla… se osoittaa teidän tarkkaavaisuudella seuranneenne näitä pieniä jälkimuistelmia… kiitoksia siitä, herra kauppaneuvos ja tähdistön jäsen! Tavarata ja kultaa olette te saaneet ilmaiseksi ja lähimäistenne kiitollisuuden aina kaupanpäälliseksi!"
Kauppaneuvos, joka jälkimuistelmain kestäessä oli peittänyt kasvonsa sohvanpatjaan, oli näiden loppupuolella katsahtanut ylös kääntämättä kuitenkaan silmäyksiänsä puhujaan, ikäänkuin ei hän olisi uskaltanut katsoa sinnepäin; mutta hänen kasvonsa vaalenivat vaalenemistansa.