Hymyillen otti miesi piipun, mutta aikoi heti panna sen pois, höpisten jotakin poika-miehen tavoista.
"Ah, ystäväni!" lausui nainen; "sinun poika-miehen tapasi otan minä vastaan samalla riemulla ja kiitollisuudella, jolla olen vastaan ottanut sinutkin… minä soisin sinun olevasi onnellisemman, mutta kuitenkin saman."
"Lemmittyni! omanvoitonpyynnöstähän minä en tahdo tupakoida", sanoi miesi; "tupakansavu myrkyttäisi ruusujen tuoksun sinun huuliltasi."
"Eikö mitään muuta", vastasi nainen, sytyttäen itse piipun ja vetäen siitä muutamia hienoja savuja; "näetkös, nyt olen minä samassa kadotuksessa."
Nyt ei miesi viivytellyt viedä hammasluuta huulillensa; mutta pian sammui valkea piipusta. Ei mikään maallinen tuli pysy vireillä puhtaan lemmenliekin rinnalla.
Vastanaineet astuivat saliin ja pysähtyivät erään Rosenwall'in tekemän pianon ääreen, joka oli avattuna. Nuori vaimo istahtui pianon edessä olevalle tuolille, ja näppäimistä nousi tuhansittain kiihkoisia, eriskummaisia ääniä.
"Fridolf!" kysyi hän; "voitko sanoa, miten minä selvitän nämät epäsoinnut?"
Miesi arvaili useita kertoja, mutta, kuten näytti, ei laisinkaan tyydyttävästi.
"Kas näin minä ne selvitän", sanoi nainen, hypäten pois tuolilta ja istautuen miehensä polvelle; "oi, selvitköön kaikki elämän epäsoinnut niin!" lisäsi hän, kietoen kätensä tämän kaulalle ja nojaten hehkuvia kasvojansa hänen rintaansa vasten.
Näin istuivat he hetken aikaa vaitonaisina ja liittyneinä toisiinsa, kaksi ruumista, mutta ainoastansa yksi ainoa sielu.