"Aj, aj! hakkaa hänet palaisiksi, Broms!… aj, aj! jauha hänet hienoksi, mylläri!" sähisi hän valittaen ja pudisteli Alm'ille laihaa, milt'ei läpikuultavaa nyrkkiänsä. "Pikku, hyvä lapseni! pikku, hyvä tyttöni! tule tänne että sinun hellä tätisi saisi suudella sinua!… aj, aj, aj!"
Tyttö, joka oli tarttunut kiinni kamarikirjurin nutunliepeesen, seurasi äänetöinnä kaikkien hänen liikkeidensä mukana, ikäänkuin hän ei uskaltaisi erota puollustajastansa; mutta eräässä silmänräpäyksessä, jolloin Broms kumartui lavitsan yli ja pisti kummatkin kätensä tämän ja seinän väliin, nykäsi hän kiivaasti puollustajatansa käsivarresta, huudahtaen:
"Olkaa varoillanne, hyvä herra!… mylläri etsii kirvestä, ja se on lavitsan takana! olkaa varoillanne, olkaa varoillanne, hyvä herra!"
Silmänräpäyksessä oli Alm vuoteen vieressä ja antoi eteenpäin kuukallansa olevalle jättiläiselle kaksi läimäystä selkään, sillä seurauksella, että Broms mölinällä, joka milt'ei tärisyttänyt koko huonetta, heitti itsensä lavitsan jalkoihin ja vieretteli itseänsä laattialla, väliin oikoen itseänsä, väliin vetäen itseänsä kokoon kuin siili.
Myllärin arvoisa lemmikki päästi poruhuudon. Tämä oli senlainen kaksinlaulu, jota kuullessa hornakin olisi saattanut kauhistua.
"Joudu, lapsi!" huudahti Alm tytölle: "ota kynttilä ja näytä minua ales portaita myöten, että pian päästäisiin tästä pesästä!"
Tyttö riensi kuin nuoli pöydän luokse, tempasi sillä olevan kynttiläjalan ja kiiruhti ovelle.
"Ja te, ilkeät heittiöt!" huudahti Alm, niin että hänen äänensä kuului yli tuon kauhean kaksinlaulun, "huomenna tulette te istumaan sieltä, missä ei kuu eikä aurinko paista, kuuletteko sen, te rosvojoukko!"
Tämän ei juuri kohteliaan hyvästijätön jälkeen läksi hän "luurangon" asumuksesta, ottaen varovaisuudesta mukaansa tuon rautalapion, joka oli ollut hänelle suureksi hyödyksi ja jota paitsi hän varmaankaan ei niin helposti olisi päässyt tästä pulasta.
Kuudes luku.