Maisteri ja mylläri.
Tyttö seisoi viimeisen portaan alapuolella ja näytti ylöspäin kynttilällä, jonka valo sattui hänen koko kasvoinsa yli.
Alm huomasi nyt näissä kasvoissa, jotka olivat kuihtuneet nälästä, vilusta ja huonosta hoidosta, mitä säännöllisemmät ja jaloimmat juonteet ja parin suuria, sinisiä silmiä, jotka erinomaisella lumousvoimalla, huolimatta siitä säikähdyksestä, jota ne tällä hetkellä ilmaisi, vetivät häntä tytön puoleen.
"Sinä et tule enään kau'emmin jäämään näiden ihmisten luokse", sanoi hän tytölle; "tule kanssani, lapsiparka; kaiketi sinun varallesi joku keino keksitään… sammuta nyt kynttilä ja vie jalka etehiseen."
Sitten heitettyänsä pois lapion, tarttui hän tytön käteen ja riensi hänen kanssansa Jörgen'in talosta.
Myrsky-ilma oli sillä välin kiihtynyt. Sade valut nyt virtoina ales pitkin kallion reunoja ja monias salama leimahti läntisellä taivaan rannalla kaukana jyrisevän ukkosen seuraamana.
"Perhana vieköön, kun unohdin sateenvarjoni tuonne!" huudahti Alm ja pysähtyi.
"Älkäät viivytelkö, hyvä herra!" kehoitti tyttö, katsellen levottomasti takasin jättämäänsä huoneukseen, joka vielä oli näkyvissä salaman valossa.
"Mutta, tyttöseni, enhän minä voi jättää sateenvarjoani sinne", lausui
Alm.
"Aikooko herra mennä sinne takasin?" kysyi tyttö vapisevalla äänellä.