"Aijonpa todellakin, sillä minä tarvitsen, näetse, sateenvarjoni koska sataa ja meillä on pitkä matka käytävänä, enkä minä sitäpaitsi salli tuon roistojoukon anastavan minun omaisuuttani."
"Hyvä herra, älkää menkö sinne, älkää!"
"Sinä voit jäädä tähän, sinä… minä tulen heti takasin, lapsiparkani!"
"Ei, ei!… mylläri tulee lyömään herran kuoliaaksi… te ette tunne mylläriä!"
"Minä arvelen myllärin saaneen niin paljon selkäänsä, ett'ei hän hopussa nosta siihen jauhosäkkiä… Te'e nyt vaan, niinkuin minä sanon, äläkä ole peloissasi… Tiedätkös että minun sateenvarjoni on silkistä ja aivan uusi… Jos en minä ota sitä takasin, tulevat nuot ihmiset nauramaan minulle ja sitä iloa en minä suinkaan heille suo."
Sitten alkoi hän astua Jörgen'in taloon päin. Tyttö seurasi häntä, kierrellen käsiänsä. Kovin läähättävä henkimisensä ilmoitti sitä ankaraa levottomuutta, joka hänen sielussansa vallitsi.
"Miksi sinä et jäänyt tuonne odottamaan, kuten minä sinua pyysin?" kysyi Alm.
"Ah, ei, ei herra!"
"Minä kuulen puheestasi sinun olevasi kovin hengästyneen, tyttöparka!… sinun on vaikea seurata minua."
"Ei, se ei ole sentähden… Älkäätte menkö sinne, herra kulta!… minä tahdon hiipiä sinne, minä, niin ett'ei kukaan huomaa sitä, sillä minä tiedän tien paremmin kuin herra."