"Mutta entäs jos sinun hyvä tätisi repii silmät päästäsi… Vaan kuulehan, etkö sinä nähnyt mihin minä heitin lapion?"
"Ah, en, sitä en minä nähnyt."
"Eipä olisi haitaksi, jos se olisi mukana, sillä se sopi niin myllärin leveään selkään… Ah, sehän on totta, minä heitin sen säle-aitaa vastaan… joutukaamme!"
Alm ja hänen seuraajansa olivat nyt ennättäneet Jörgen'in taloon ja lähestyivät tuon kamalan huoneen porttia.
Kauhea ukkosen tärähdys jyrähti heidän päänsä yli, niin, että molemmatkin hypähtivät muutaman askeleen takaperin.
"Pysähtykää, pysähtykää!" huusi tyttö, pitäen Alm'ia nutunliepeestä.
"Pelkäätkö sinä ukkoista, lapsi?"
"En, mutta ukkonen varoittaa!… taivas varoittaa!… älkäätte leikitelkö kuoleman kansia!" vastas hän silmäyksillä, jotka loistivat pimeydessä.
Alm katsahti kummastuneena tyttöön. Samoinhan tämän silmäyksessä oli tämän äänessäkin jotakin erinomaista, joka teki syvän vaikutuksen meidän kamarikirjuriimme, johon tuli lisäksi, että tämä oli ollut osallisena sen tarinan sepustamiseen, jonka hän äsken oli lukenut alakerroksessa asuvan kerjäläisen luona ja tältä ostanut. Tarina "kuoleman ristipoika" näytti hänestä tällä silmänräpäyksellä ikäänkuin varoitukselta.
"Vaiti, vaiti!" kuiskasi tyttö osoittaen porttia.