"Ah, tuossa on hän… juoskaa! juoskaa!" huusi tyttö päästäen Alm'in käden ja lähtien juoksemaan.
Alm kääntyi ympäri ja huomasi nyt salaman valossa, joka samassa viilsi taivaalla, tuon jättiläisentapaisen myllärin, joka syöksi ulos huoneesta, heiluttaen kirvestä korkealla päänsä päällä.
"Ah, sinä tervanlintu!" ärjäsi hän äänellä, joka voitti ukkosenkin jyrinän; "ennen voit sinä välttää helvettiä, ennenkuin minua!… kaksi iskua pääkalloosi niistä kahdesta lyönnistä minun selkääni!… saa nähdä kuka meistä parahiten kestää!"
Alm huomasi heti, että joll'ei hän olisi totellut tytön varoittavaa ääntä, vaan mennyt portin sisäpuolelle, olisi hän jo ollut murskattuna; mutta hän huomasi myöskin, että, jos hän nyt tahtoi välttää samanlaista uhkaavaa kohtaloa, hänen täytyi lähteä pakoon, koska olisi hulluutta hänen puoleltansa aseettomana ruveta taistelemaan aseellisen vastustajan kanssa, jolla sitäpaitsi oli maine, että hän voi tuulen kanssa taistella vallasta tuulimyllyn siipien yli.
Alm tiesi olevan suuren eron urhollisuuden ja tyhmän-rohkeuden välillä ja hän kunnioitti siis vanhaa sananlaskua: "parempi paeta kuin huonosti sotia."
Siispä päättikin hän ennemmin vedota sääriinsä kuin käsivarsiinsa ja hän rupesi pikajuoksijaksi, koska hän ei enään voinut olla urhona.
Hänen jäljessänsä riensi julma mylläri terävällä kirveellänsä.
Mutta myöskin mitä pikajuoksuun tuli, oli suuri erilaisuus vainotun ja vainoojan välillä, sillä edellisen juostessa nuttu päällä ja kalossinensa, oli viimeksimainittu sitävastoin avojaloin ja paidanhihaisilansa.
Onnettomuuden lisäksi eksyi Alm tieltä siten, että hän, sen sijaan kun hänen olisi pitänyt poiketa läheiselle Skinnarvik'in kadulle, — jolla hän kentiesi olisi voinut tavata muita ihmisiä, koska ei vielä ollut niin myöhä iltaisella, ettei kukaan ihminen enään olisi ollut liikkeessä, — nyt juoksi päinvastakkaiseen suuntaan, josta syystä hän, ennenkuin älysikään, oli juuri sillä kohdalla vuorta, missä tuo äkkinäinen kaltevuus alkaa ja jonka loppu on jyrkkyys Mälarinjärven aalloissa.
Pysähtyneenä juoksussansa tämän huomion johdosta, poikkesi hän vasemmalle ja juoksi pitkin vuorenharjaa tuon uhkaavan jyrkkyyden reunalla, tehden juostessansa lohkareelta lohkareelle hyppyjä, jotka olisivat kunnioittaneet Gauther'inkin kykyä.