Ei tällekään kysymykselle suonut Alm mitään Vastausta, vaan vetäysi jonkun askeleen takaperin eräälle pienelle kallionkukkulalle, joten hän pääsi noin kyynärän korkeammalle, kuin mylläri oli.
"Tosin on tästä kappale matkaa tuonne ales", jatkoi tämä, "ja sinne pääseminen on vaivaloista; mutta ole sinä huoleti kuin lehmäkön lehmänajaja, poikaseni, sillä minä tulen kyllä pitämään huolta, että sinä pääset ales, tarvitsemattasi notkistaa polveasi, tahi koukistaa varvastasikaan."
Tuskin oli Broms ilkkuvalla äänellä lausunut nämät sanat, kun Alm otti vauhtia korkeasta asemastansa ja heittäysi rajutuulen voimalla lähestyvän myllärin kimppuihin.
Mutta jospa meidän sankarimme olikin rajutuuli, oli kuitenkin mylläri vankka, vaarumatoin muuri.
Tosin tärähti muuri melkoisesti, ja paljon saveusta rapisi pois, sillä Alm'in kumpaankin nyrkkiin, jotka yht'aikaa olivat kohdanneet jättiläisen kasvoja, oli tarttunut nahkaa ja verta; mutta silmänräpäyksessä sulki muuri kummatkin sivustansa, käsivartensa, päällehyökkääjän vyötäisten ympärille, ja nyt alkoi korkealla kalliolla painiminen, josta olisi ansainnut laulaa Snorre Sturenpojan harpulla tahi Ling'in kanteleella.
Kaikeksi onneksi Alm'ille oli hän saanut kiinni altapäin, ja se, ken tietää, mitä painiminen on, tietää myöskin mikä suuri etu on hyvästä altapäin kiinnisaamisesta.
Mylläri koetti likistää vastustajaansa kovasti leveätä rintaansa vastaan, täten musertaaksensa tahi tukahduttaaksensa hänet sylissänsä; mutta Alm, joka oli liiaksi viisas tarjoamaan hänelle kummankin puolisia kylkiluitansa, väänsi itsensä aina niin, että hän sai milloin toisen kylkensä, milloin toisen jättiläisen rintaa vastaan, jolla keinoin heikomman on helpompi vastustaa väkevämmän sylikaappauksia.
Alm käytti niitä temppuja, joita taito tarjoaa saadaksensa Vastustajansa kumoon; mutta hän huomasi pian, että hän ennen voisi vierittää kalliolohkareen paikaltansa, kuin tätä jyhkeätä möhkälettä jäntäreistä, lihaksista ja luista, jonka hän nyt sulki käsivarsiinsa.
Mylläri koetti myöskin puolestansa paiskata vastustajaansa kumoon ja monet kerrat nosti hän tämän kyynärän korkeudelle kalliosta sekä painoi hänet jälleen ales. Tavallisen kamarikirjurin kintut olisivat varmaankin tässä ottelussa katkenneet, ikäänkuin lonkuvan pinnatuolin jalat; mutta Alm'illa oli kintut, jotka olisivat voittaneet kilpapalkinnon molemmissa kaartin rykmentissäkin, vaikka niissä käytetään paljon puuvillaakin täyttämään mitä itara luonto usein on jättänyt vajanaiseksi, ja hänellä oli pohkeet, joita tuskin kolmekaan kamarikirjurin kättä yhteenliitettyinä olisi voineet ympäröidä.
Senpätähden onnistui meidän sankarimme, vaikk'ei hän voinut estää voimainsa puolesta etevämpää vastustajaansa nostamasta häntä vähän väliä ilmaan, kuitenkin aina saamaan ponnistuspaikkaa jalkojensa pettämättä tahi väsymättä.