Tieto avusta hädän hetkenä ja pelastuksen mahdollisuus antoivat Alm'ille samalla kertaa sekä toipumusta että voimia. Silmänräpäyksessä kohotti hän yläpuolen ruumiistansa ja antoi myllärin rintaan nyrkillänsä senlaisen puukkauksen, että tämä hikotellen horjui takaperin, jolloin Alm vuorostansa heittäysi vihollisensa yli, antaen tämän otsaan lyöntiä lyönnille, joista yksi ainoa olisi ollut kyllin tappamaan karhun.
"Seis, poikani!" huudahti maisteri, pistäen sauvansa helan pyörtyneen myllärin otsan ja kostonhimoisen kamarikirjurin nyrkkien väliin; "seis, kuuletko!… te tulitte etsimään luurankoa, mutta ei tekemään sitä!"
"Tuo konna aikoi kappaa minut, aikoi heittää minut tuosta jyrkkäyksestä ales!" huudahti Alm.
"Mutta saakelin suuri eroitus on aikomisen ja tekemisen välillä", vastasi maisteri: "senhän herra oppineena miehenä pitäisi tietämän… mutta luultavasti ei herra olekaan viisaustieteen maisteri… minä olen se, minä, kuten herra tietää, ja sen vuoksi ymmärränkin minä jotakin asiasta, minä… Kiittäkää kuitenkin Jumalatanne siitä, ettei mylläri jauhanut teitä nuuskaksi ja yhtä hienoksi kuin Demauder'in tunkio on… Tehkäät se, jos herra häpeää kiittää minua ja luota tyttöriepua siitä."
"Hyvä herra, jättäkäätte mylläri rauhaan!" pyysi luo heikompi ääni.
Alm vilkasi ylöspäin ja tunsi tuon nuoren tytön myllärin kasvattitytön ja maisterin oppilaan.
"Sinäkö!" huudahti hän, nousten ylös; "kuinka olet tullut tänne, lapsukaiseni?"
"Hoh, mikä on sen selvempää?" vastasi maisteri tytön puolesta; "hän syöksi minun luokseni ja häiritsi minun uneani, enkä minä kiitä häntä siitä, sillä minä uneksuin syöväni paistettua lananpoikaa kauppaneuvoksen pöydässä… Minä heräsin ja sain tietää miten asian laita oli ja koska minä aina makaan vaatteissani, eli sota-asussa, kuten tuossa hauskassa Upsalassa on tapa sanoa, on minun pukuni aina sievistetty, ja minä itsekin olin pian tässä… Mutta perhana vieköön, herra!" lisäsi hän, kumartuen kaatuneen myllärin yli, "ette kait ole ottanut henkeä minun Broms-ystävästäni!… Sepä olisi saakelin tyhmästi! heti olisi menoja harsosta ja surukankaasta, huomaatteko, sillä maisteri ja mylläri, vesi ja jauhot, se on samaa kuin jos vellissä olisi ruumis ja sielu… Eläköön! hän henkii! hän haukoittelee! Olkaatte varoillanne, herra! sillä kun paarma näyttäytyy, silloin juoksee parahinkin hevonen tipo tiehensä ikäänkuin olisi piru sen hännässä."
Meidän kamarikirjurimme, jolta oli mennyt kaikki halu kaksintaistelun uudistamiseen, etsi hännystakkinsa ja puki sen yllensä, jonka tehtyä hän veti esiin lompakkonsa ja heitti sen maisterin syllin.
"Tässä on, ystäväni, edeltäkäsin maksu velastani siitä, että olet pelastanut henkeni!" huusi hän; "lompakossa on minun asumusosoitteeni… tule minun luokseni huomena jäljestä puolenpäivän, niin mietitään, mitä minä vielä voisin tehdä sinun hyväksesi."