"Että jos rouvan koulussa menetellään, kuten useimmissa muissa täällä
Tukholmassa olevissa, saa pikku Mandi ensiksi oppia"…
"Mitä saa hän ensiksi oppia?"
"Näkemään nälkää… mutta se on tarpeetointa, rouvaseni, sillä sen hän on oppinut jo ennestänsäkin. Kerjäläisten joukossa ja tyttökouluissa alkaa ensimäinen opetus aivan samanlaisen kaavan mukaan."
"Teillä on huono ajatus Tukholman tyttökouluista, maisteri-hyväni."
"Ylioppilaana ollessani opetin minä tyttökouluissa… kun tulin silloin kouluun, tyttöjen kirjoitusvihkot kainalossani, juoksivat he kaikki hengästyneinä vastaani… mutta tiedättekö, mitä he minulta tahtoivat?"
"Luultavasti tahtoivat he tietää, kuinka monta muistutusta te olitte tehneet heidän kirjoitusvihkoihinsa."
"Eipä suinkaan, rouvaseni… he tahtoivat tietää, josko minulla, kuten tavallisesti, oli piparileivoksia ja nisuleipää taskussani… koko minun opettajapalkkani meni tykkänänsä piparileivoksiin ja nisusiin, mutta luultavasti ei olekaan kellään oppineella ollut yhdellä kertaa niin paljon leipää taskussansa, kuin minulla oli… Minun seuraajani tyttökouluissa oli nuori pappismies, mutta hän söi piparileivoksensa ja nisusensa itse, ja pian tulivat ne pienet Jumalan enkelit yhtä koinsyömiksi ja mustiksi kasvoiltansa, kuin hänen kauhtanansakin oli."
"Olisipa hauskaa tietää, mikä tyttökoulu se oli", ihmetteli rouva.
"Aivan samanlaista oli kaikissa", vastasi maisteri ujostelematta; "ja tämä on perhanan huonosti… Kasvavat lapset tarvitsevat ravitsevampaa ruokaa kuin täysikasvaneet… taimet tarvitsevat lihavampaa maata ja parempaa hoitoa kuin suuret puut… eikö oppilaamme näytä kananpojilta, jotka kau'an ovat olleet häkissä torilla, tahi ahvenilta, jotka kau'an ovat olleet kala-ammiossa… senpä minä hyvin luulisin."
"Mutta ottakaattehan tuoli ja istukaatte, maisteri-hyväni!" pyysi hyväluontoinen huoneenisäntä.