"Noh, niin… en minä luule hänen olleen kaunokaisenkaan… mutta minä luulin hänen olleen rehellisen ihmisen, koska hän heti tahtoi saada tietää löydetyn tavaran omistajan nimen… rehellisyys ei ole todeltakaan mikään jokapäiväinen ryyti… ja, joll'en erehdy, näytti hän sangen iloiselta, saatuansa tietää herra sihteerin nimen ja asunnon."
"Hym! hym!" jupisi Alm hampaidensa välistä ja vaipui moniin mietiskelyihin.
"Ehkä saan minä näyttää uutta hansikkavarastoani, jonka minä tänään olen saanut Parisista asti?" kysyi rihkamakauppiatar, levittäen myymäpöydällensä useamman parin valkoisia kiiltohansikkaita; "kohta alkaa tulla tanssiaisten aikakausi, herra sihteeri!"
"Olkaa hyvä että otatten ales uuden sateenvarjon näiden sijaan!" pyysi
Alm.
"Todellako?" kysyi rouva uudestansa hämmästyneenä; "minulla ei tosin ole mitään sitä vastaan, vaikka sihteeri ostaisi koko myymäläni… mutta eiköhän ole liian aikaista, että"…
"Minä aavistan, ett'en ikänäni enään saa nähdä menetettyä sateenvarjoani ja koska tähän aikaan sataa satamistansa, taitaa tulla tukalaksi kävellä ilman senlaista… Olkaa hyvä, että otatten ales tuon mustavartisen… ehkä on minulla sen suhteen parempi onni kuin sen valkovartisen."
Rouva täytti luonnollisesti ostajan pyynnön, jonka jälkeen, ja sittenkuin tavara oli maksettu, meidän kamarikirjurimme lausui jäähyväiset ja meni.
Alm jatkoi matkaansa Punaiselle Sululle päin. Mutta hän ei ollut ottanut monta askelta, ennenkuin tuo soinnutoin puujalkojen kolmikopina taaskin ennätti hänen korviinsa. Hän katseli ympärillensä ja huomasi toistamiseen erään lyhdyn valossa tuon valkoisen patjakangasnutun.
Alm säpsähti ikäänkuin joku, joka äkkiä herää unesta ja meni sitten rivakkain askelin eteenpäin katsomatta taaksensa.
Puujalat näyttivät myöskin jouduttavan kulkuansa, eikä niitä enään kuulunut takaapäin, vaan Nautatietorin kadun itäiseltä puolelta.