"Puhutteko te sillä äänellä, te koirat!" vastasi hyväntekeväisyyden kohde ja levitti samassa molemmat käsivartensa, samoin kuin paiskataan auki kaksi salpapuuta.
Mutia kummankin salpapuun yli löihe ales kaksi paria raudankantajain käsiä, ja sillankaiteen rautaristikot alkoivat narista ja tutista niistä junttauksista, joita näitä vastaan tehtiin.
"Pitäkää lujasti kiinni rosvoa!" huudahti nyt Alm, niin ikään lakaten teeskentelemästä, "ja viekää hänet ales portaita myöten, kunnes saamme tänne vahdin ja poliisit!… viekää roisto ales!"
Ihmisystävällinen ruusukangastus katosi ja sen sijaan ilmaantui nyt ruumiillisen voiman kallioinen ranta koko julmassa alastomuudessansa.
Myllärin vastarinta oli kauheata. Vaikka hän epäilemättä olisi voittanut kunkin näistä neljästä raudankantajasta eriksensä, ei voinut kuitenkaan hänen suhdattomat ruumiinvoimansa paljoa näitä neljää vastaan yhtähaavaa.
Sitäpaitsi oli puujalka hänelle haitaksi, joka, vaikka se olikin irroitettu jotakin tarkoitusta varten, sill'aikaa, kun Alm selaili lompakkoansa, kuitenkin raudankantajien tullessa uudestansa oli tullut kiinnitetyksi polvitaipeesen.
Kuitenkin kohosi myllärin kaksi käsivartta uhkaavasti raudankantajien kahdeksata vastaan ja kaikki nämät kädet sattuivat yhteen raskaina ja rutisevina kuin tammenoksat myrskyn taistellessa sen runkoa vastaan.
Meidän kamarikirjurimme oli tällä kertaa ainoastansa taistelun katselijana, joka taistelu pian keräsi joukon uteliaita, jotka alussa kummastuksella ja mielipahalla näkivät mitenkä neljä pitkää raudankantajaa ahdistivat yksinäistä raajarikkoa, mutta vihdoin samoinkuin nuot toisetkin huomasivat, että, mikä virhi raajarikolla liene ollutkin, ei häneltä kuitenkaan puuttunut ruumiinvoimia, joll'ei tahdo pitää hänen uskomatointa jättiläisvoimaansa virhinä kääpiöiden aikakaudessa.
Vihdoin pääsi ylivoima voitolle, ja, liittyen myllärin ruumiin ympärille, samoinkuin vahvimmat rautavanteet liitetään laivan maston ympärille, veivät raudankantajat vankinsa portaita myöten ales ja katosivat hänen kanssansa vallihaudan pimeyteen häälyvän kansajoukon uteliain silmäin näkyvistä.
Alm seurasi vankia ja sen vartiaväkeä ales rautavaa'alle. Laitettiinpa tuomaan poliisia ja vahtia, mutta odottaessa heidän tuloansa tutkittiin myllärin lakkarit, joista löydettiin muiden pikkukapineiden ohessa puukkokin, joka pituutensa ja teränsä puolesta olisi ansainnut sijan jossakin teurastushuoneessa. Samoiten päästettiin hän puujalastakin, joka vastaanväittämättä oli ollut hänelle enemmän haitaksi kuin hyödyksi.