Nuot neljä pitkää isäntämiestä, jotka ottelussa myllärin kanssa olivat saaneet hiukan lämminleipää, kestittivät nyt kiitollisina vierastansa parhaan vointinsa mukaan, vaikk'ei viinaryyppyä eikä haukkaamista näkynytkään, ja ylläpitävät ruokarauhaa siksi, kunnes vihdoinkin kutsuttu vahtijoukko, jossa oli kaksi poliisipalveliata, yksi korpraali ja neljä miestä, olivat saapuneet paikalle.
Raudankantajat jättivät nyt sekä isännyyden että vieraansa vahtijoukon huostaan, jonka jälkeen Broms'in asianmukaisesti vangittuna, täytyi nilkuttaa ylöspäin noita kirottuja portaita, milt'ei tainnoksissa siitä paljosta kestitsemisestä rautavaa'an luona, vaikka kaartilaisten paljastetut sapelit tekivät kaikki, minkä voivat, saadaksensa häntä jälleen toipumaan ja tuntoonsa.
Kamarikirjuri seisoi paikallansa rautavaa'an luona, katsellen kansajoukkoa, joka meluten ja tunkien kulki vangitun varkaan perässä.
Silloin luuli Alm lyhdyn valossa, joka kellui kaiteen yli sillalla, huomanneensa myllärin heittäneen alespäin silmäyksen, joka säihkyi äärettömästä raivosta.
Alm hymyili myllärin voimattomalle kiukkuilemiselle, iloisena siitä, että hän oli päästänyt yhteiskunnan vaarallisesta vihollisesta.
"Noh, veliseni! mitäs nyt sanot Pelikaani-ravintolan ravuista?" huudahti Dahl, lyöden ystävätänsä, kamarikirjuria, olkapäille.
"Noh, niin, minä luulen niiden nyt olevan tervetulleita", vastasi Alm iloisena; "tosin täytyy minun vielä mennä erääseen toiseen paikkaan tänä iltana, mutta voinhan minä uhrata puolen tuntia ravuille ja sinulle."
"Kun minä tulen poliisipäälliköksi", vakuutti Dahl, "nimitän minä sinut ylimäiseksi kivalterikseni… sinun näytekoetuksesi tänä iltana oli varsin erinomainen… Minun neljä raudankantajaani eivät myöskään olleet varsin kehnoja, luullakseni."
"He olivat oivallisia", myönsi Alm.
"Olipa hupaista katsella kuinka varovaisesti he hiipivät portaita ylös yksi toisensa jälkeen ja pysähtyivät seisomaan sillalle tuon riiviön aavistamatta vähintäkään pahaa… Mutta pirunmoinen mies hän oli… hän antoi minun neljälle jättiläiselleni täysin tekemistä, vaikka minä melkein olen vakuutettu jokaisen näistä neljästä voivan ottaa elävän härjän hartioillensa ja kuljettaa sen näin täältä pohjoiseen teurastushuoneesen saakka."