"Minä luulen, ett'et sinä enään tunne minua", lausui kamarikirjuri.
"Herra sihteeri!" vastasi maisteri, kumartaen uudestansa, vaan ei likimainkaan niin syvään kuin ensimäisellä kerralla.
"Minä en ole nähnyt sinua pitkään aikaan."
"Yhtä pitkä aika on siitä, kun minä olen nähnyt herra sihteeriä."
"Se ei ole minun vikani… minä olen käynyt tapaamassa sinua jonkun kerran."
"Minä tiedän sen."
"Sinä tiedät sen?"
"Minulle on sanottu erään herran käyneen minun kodissani, ja kukapa muu se olisi ollut, joll'ette te?"
"Mutta sinä et ole huolinut käydä vuorostasi minun luonani?… Sinä et ole yhtä kohtelias minua kohtaan suin muita."
Maisteri hymyili, mutta tällä kertaa ei hänen hymynsä ollut katkeraa eikä hirmuista.