Magdaleena Jaakontytär pyyhki esiliinan kulmalla silmiään. "Herra tuomari," vastasi hän, "minä olen köyhä vaimoparka, mutta joka minun vaan tuntee, hän myöskin tietää, että aina olen rehellisellä työllä leipäni ansainnut, ja —"
"Minun täytyy teitä siitä huomauttaa, Magdaleena Jaakontytär," keskeytti häntä puheenjohtaja, "että teidän tulee pysyä tarkasti asiassa, ja että teidän on vaan minun kysymyksiini vastaaminen. Vielä kerran siis, mitä tietoja voitte te antaa niistä seikoista, jotka ovat vaikuttaneet Tommi Ojalan kuolemaan?"
Vaimo pyyhki taaskin silmiään ja nytki hätääntyneenä esiliinaansa, eikä näyttänyt tietävän mitä vastata.
Tuomari alkoi tuskastua ja veti otsansa ryppyyn. "Te olette tuoneet minulle kirjeen papiltanne ja sielunpaimeneltanne, jossa hän minua pyytää kuulemaan teidän todistustanne kysymyksessä olevassa asiassa. Te olette itse halunneet — —"
Vaimo kavahti äkkiä ujoudestaan. "Minäkö halunnut?" lausui hän, ja ääni, jolla hän sen lausui, oli jo sangen uskalias. "Ei, herra tuomari, minä en ole niin mitään halunnut, mutta minun poikani — —" Hän viivähti taaskin. "Minun poikani on nyt jonkun aikaa ollut sairaana, ja —"
Tuomari näytti vähällä pitäen tykkänään menettävän kärsivällisyytensä. "Minun täytyy teitä siitä huomauttaa," keskeytti hän taaskin vähän kovemmalla äänellä todistajan puheen, "että siitä seuraa kova rangaistus, jos te ilman laillista syytä tässä häiritsette ja viivytätte oikeuden istuntoa. Viimeisen kerran minä teitä kehoitan pysymään asiassa."
"Mutta, herra tuomari," lausui Leena itkusuin, "olenhan minä asiassa. Minun poikani oli Tommin paras ystävä. Olisin totta tosiaan toivonut, ettei hän koskaan olisi Tommia nähnyt. Minä vaimoraukka —"
"Hänen paras ystävänsä!" Todistajan sekava puhe näytti äkkiä tuomarista merkittävältä. "Mikä mies teidän poikanne on, ja mikä on hänen nimensä?"
"Hän on Petter. Petter Leenanpoika Taavettilasta, ja hän on aina elänyt rehellisesti; ei kukaan voi hänestä muuta sanoa."
"Hän oli siis ystävyydessä nuoren Ojalan kanssa?"