"Niin oli, herra tuomari. Hän palveli muutamia vuosia renkinä Ojalassa. Ja hän oli aina hyvää Tommin kanssa."
"Minkätähden läksi hän palveluksestaan?"
Leena viipyi vastauksella, mutta mieleensä mahtoi juolahtaa papin vakava kehoitus, ilmoittaa suora totuus, mitäkään peittämättä, koska petos ei häntä kumminkaan enää mihinkään auttaisi. "Ihmiset ovat niin pahoja," alkoi hän jälleen. "He nostivat Petteristä kaikenlaisia pahoja puheita, sanoivat hänen elävän hurjasti ja viettelevän Tommiakin pahaan, ja viimein Ojalaisetkin sen uskoivat ja panivat hänen palveluksestaan pois, mutta —"
"Ja hänellä oli senjälkeen kuitenkin yhteyttä talon pojan kanssa?"
"Niin oli, herra tuomari. Se on, hän meni Suorsakylään aina, kun siellä jotakin erinomaisempaa kestiä oli. Ja väliin hän hätimmiten kävi Tommin kanssa jahdilla."
"Se on, hän kävi salametsästyksellä Tommin kanssa," sanoi tuomari kovuudella. "Tutkimuksessa on tullut ilmi, että nuori Ojala viimeisinä aikoina oli senlaista harjoittanut. Teidän poikanne häntä siihenkin houkutteli?"
"Ihmiset niin sanovat, herra tuomari, mutta ihmiset ovat pahoja," huusi Leena kiivaasti. "Kun Tommi pari vuotta oli poissakin näiltä paikkeilta, ei Petterini paljonkaan ole hänen kanssaan seurustellut."
"Se ei asiaan mitään vaikuta. Tommi ei niin kaukana oleskellut, ett'ei heillä olisi tilaisuutta ollut yhdessä ilkeyksiä harjoitella. Sitä paitse Tommi jo kaiken tämän kesää on ollut vanhempainsa luona."
"On herra tuomari, mutta, niinkuin jo sanoin, kävivät he vaan hyvin vähän jahdilla, ei kuin siksi nimeksi ja ainoastaan vuoksi, eikä Petterini siitä niin mitään hyötynyt. Jos he joskus onnistuivatkin saada jonkun onnettoman pienen jäniksen taikka muun laihan eläinkurjan, otti Tommi sen aina jyväkuormaansa ja vei kaupunkiin myytäväksi. Oi, hän oli aina rahan tarpeessa eikä Petteri siitä saanut merkkiäkään nähdä."
"He siis suorastaan pitivät kauppaa ryöstetyllä tavaralla ja jakoivat voiton?"