Tuomas. Kummastelen, ken on hänet uudestaan kastanut? Mutta miksi muutit pois majurilta?
Brita. En tahtonut elää piian unhotettua elämää, sillä minulla on toiveita paljon. Miksi sinä sitte olet mennyt kaartiin?
Tuomas. En voinut kauemmin kärsiä elämää majurilla! Siellä ei saanut muuta kuin selkäänsä aamusta iltaan asti, senvuoksi otin eron ja rupesin kaartilaiseksi.
Brita. No, onko nyt parempi sitte?
Tuomas. Parempiko, sanoit, vieläkö mitä? Onnettomuuteni on, että minua koko elinaikani kohdellaan kuin vanhaa haulipyssyä, joka jokapäivä tarvitsee rasvaa, kelvatakseen johonkin. Varhain aamusta myöhään iltaan saakka en saa muutakuin korvilleni, niin että tulen vielä hulluksi, vaikka sanovat tahtovansa tehdä minusta viisaan.
Brita. Mutta ajatteleppas, Tuomas, että sotilaat voivat niittää kunniaa ja laakereita!
Tuomas. Laakereitako? Minusta se on hiukan pampun näköistä ja maistuukin aivan samanlaiselle. Jos minulla sentään olisi vaimo, joka kanssani kohtaloni jakaisi! Kuuleppas, Britaseni, meillä on aina ollut pientä lukkarin rakkautta toisiamme kohtaan ja minä pidänkin, että — —
Brita. Minä sanon, että: minä en pidä.
Tuomas. Ei sinun kannata siinä noin seistä ja kiemailla, sotilailla on aina onni naisten luona.
Brita. Sotilailla! Niin, mutta niiden pitää olla toista maata!