Alkaneen höyrylaivaliikkeen mukana oli, kuten jo sanoin, uusi aika koittanut Helsingin kaupungille. Kesäelämän se täällä heti suuressa määrin muutti. Höyrylaivoihin kaikkien, vanhain ja nuorten, mielet kiintyivät. Jokainen muisti tarkalleen niiden saapumisajat idästä ja lännestä ja sen merkkihetken lähestyessä täyttyivät jo hyvissä ajoin satamat, kauppatori ja Esplanaadit; niissä kuhisi kaiken ikäistä ja säätyistä väkeä, kaikki odottivat jännityksellä tuota suurta hetkeä. Näkyi sitten salama kaukaa Blekholman takaa, sen jälkeen kuului pamaus, — se vaikutti kuin sähköisku väkijoukkoon ja huudettaessa: "se tulee, se tulee" rynnättiin kilpaa laitureille, niin lähelle vesirajaa kuin suinkin. Vielä kuului toinen laukaus ja kolmas[8] — laivan kylki läheni jo koko komeudessaan. Iloa kuvastui kaikkien odottavain katseista. Nyt oli vain nähtävä, ketä ja minkälaisia matkustajia laivassa saapui; tarkempia tietoja siitä antoi Hels. Tidningar, jossa aina oli luettelo joka laivalla saapuneista ja lähteneistä matkustajista.

Nyt saatiin alinomaa nähdä vieraita kasvoja, huvimatkailijain hilpeitä joukkoja, elämää oli ja liikettä, suuren maailman portit olivat auvenneet ainakin osaksi vuotta, — se oli jotakin toista kuin entinen ahdas ja ummehtunut elämä.

Ja meillä pojillakin oli nyt jotakin muuta nähtävätä kuin Kampin kenttä ja sen harjoitukset. Sen sijaan, että ratsastaen keppihevosilla ennen huusimme komentosanoja kuin Ramsay ja Wendt, leikimme nyt Palén'ia ja Halléen'ia (laivankapteeneja) ja seisten kiikkulaudalla taikka muulla komentosiltaa esittävällä esineellä huusimme me omatekoisilla huutotorvilla niin kovasti ja vihasesti kuin jaksoimme neljää laivan lähtiessä aina kuuluvaa komentoa: "Kaikki matkustajat laivaan!". "Kaikki vieraat maihin!", "Laskusilta laivaan!" ja "Kone käyntiin!" — ja sen jälkeen lähdettiin mielikuvituksen avulla ulos avaraan maailmaan.

* * * * *

Lähimmässä yhteydessä höyrylaivaliikkeen alkamisen kanssa on Helsingin historiassa Ulrikaporin kylpyjä terveysvesilaitoksen syntyminen. Sillä juuri ajatellen pian alkavaa laivaliikettä ja niitä etuja, joita kaupunki siitä saisi, ryhtyivät muutamat toimekkaat. Helsingin yhteiskunnan jäsenet puuhaamaan suuremmoista kylpylaitosta louhiseen, vuorten ja soitten halkomaan merenrannikkoon Ullanvuorten eteläpuolelle — seutuun, jota kaupunkilaiset yleensä eivät ensinkään tunteneet. Tuuman johtajana oli silloinen varakonsuli Henr. Borgström ja hänen rinnallaan ovat mainittavat apteekkari C. Appelgren, kaupp. J. Etholén, v. konsuli C. V. J. Sundman, reviisori A. G. Grönvik, v. konsuli G. O. Vasenius y.m. V. 1834 oli jo osakeyhtiö saatu syntymään ja se valitsi syysk. 1 p. johtokunnan, jolle kaupunki vähän myöhemmin luovutti tarkotusta varten pyydetyn alueen 50 vuodeksi, ensi 10 vuodeksi vuokratta ja sen jälkeen 100 ruplan vuosivuokraa vastaan. Oli merkitty 280 osaketta, 100 ruplan suuruista, (niistä oli 30 ottanut H. M. Keisari) ja niillä varoilla katsottiin viipymättä voitavan ryhtyä ei ainoastaan kylpylaitosta rakentamaan vaan myöskin puistoa laatimaan. Mutta pian huomattiin, että tuo osakepääoma ei hetikään riittänyt yrityksen toteuttamiseen. Lainoilla ja yhä uusilla lainoilla, jotka vähitellen nousivat alkuperäistä osakepääomaa kymmentä kertaa suuremmiksi ja joista neljä edellämainittua puuhaajaa sitoutui persoonalliseen takuuseen, ajettiin kumminkin yritystä pelottomasti eteenpäin. Suuri kylpylaitos oli jo 1836 siinä kunnossa, että sitä ainakin osaksi voitiin käyttää; seuraavana vuonna se täysivalmiina avattiin ja uimahuone avattiin v. 1838. Puistoa oli myös reippaasti järjestetty. Ja jo syksyllä 1836 päätettiin rakentaa "Kaivohuone" ynnä tehdas kivennäisvesien valmistamista varten; sitä hoitivat kemistit P. A. v. Bonsdorff ja V. Hartvall. Kesäksi 1838 avattiin myöskin Kaivohuone ja siitä vuodesta saattaa siis Helsingin kylpy- ja terveysvesilaitoksen laskea vaikuttaneen. Puisto väljine käytävineen, istutuksineen, lammikkoineen ja vuorenrotkoihin muurattuine portaineen ansaitsi jo sekin ihailemista. Suuri tie kaupungista Kaivopuistoon, nyk. Saunakatu, oli vasta pantu rakenteelle; ja osaksi yhtiön rahavarojen avustamiseksi, osaksi mukavain asuntojen aikaansaamiseksi vastaisille kylpyvieraille päätettiin vielä samana vuonna myöntää laitoksen alueesta huvilapaikkoja sillä ehdolla, että huvilat olivat sirosti rakennettavat ja puilla ja istutuksilla ympäröitävät. Ensimmäinen huvila (n.s. Kleineh'n huvila) rakennettiinkin jo 1839 ja seuraavina vuosina tuli toinen toisensa perästä lisäksi.

Uusilla höyrylaivoilla rupesi nyt jo vuodesta 1839 vieraita Pietarista, Räävelistä ja muista Venäjän ja Itämerenmaakuntain osista saapumaan Helsinkiin sen kylpylaitoksesta nauttimaan. Muista osista omaa maatakin tulvi tänne kylpyvieraita. Uuteen kylpylaitokseen oltiin yleisesti tyytyväisiä; siellä ei hoidettu ainoastaan terveyttä vaan myöskin huvituksia. Kaupunki oli, voi sanoa, useina seuraavina kesinä aivan tulvillaan pietarilaisia ja muita vieraita, isoksi osaksi yhtä jalosukuisia ja ylhäisiä kuin tavoiltaan vapaita ja ylellisiä. Vuosi vuodelta kävi siten Kaivohuoneen elämä yhä loistavammaksi ja repäisevämmäksi; ehtimiseen oli siellä juhlapäivällisiä, kylpytanssiaisia, soitannollisia konsertteja ja iltamahuveja. Kaivopuistosta rupesivat siten myöskin helsinkiläiset, jotka eivät kylpeneet eivätkä terveysvesiä juoneet, hakemaan kesäisiä huvituksiaan. Sinne oli helppo päästä hevosella taikka jalan, höyrypursi "Lentäjällä" taikka omnibussilla, joka vuosina 1839-40 oli toimessa, mutta jonka jatkoa sitten viisikymmentä vuotta saatiin odottaa.

Muutamissa vuosissa oli siten, laivaliikkeen ja Kaivohuoneen kautta, Helsingin elämä ja erityisesti sen kesäinen elämiä hyvin huomattavassa määrin muuttunut.

* * * * *

Käyn nyt kuvaamaan erästä aikoinaan hyvin suurta tapausta, jota voin pitää lapsuuteni muistojen rajapatsaana. Tarkoitan v:n 1840 suurta riemujuhlaa, yliopiston 200-vuoiisjuhlaa.

Tämä juhla oli jo ennakolta pitkät ajat kiinnittänyt mieliä. Monella taholla oli ryhdytty valmistamaan sen viettoa mitä arvokkaimmalla tavalla; niin olivat tietysti etupäässä yliopiston viranomaiset tehneet ja niiden joukossa hyvin vilkkaasti v.t. kansleri kreivi Rehbinder, joka harrasti asiaa koko isänmaallisella lämmöllään. Lähinnä olivat juhlavalmistukset tietysti kumminkin rehtorinviraston huolena; sitä virkaa hoiti kesäkuusta 1839 asti ennen mainittu anatomian professori N. A. Ursin. Tämä oli erittäin sopiva mies noita juhlatouhuja hoitamaan: hän oli hyvin perehtynyt käytännöllisiin ja taloudellisiin toimiin ja sen ohessa hän oli maailmanmies kyllin älykäs ja notkea, voidakseen välttää niitä salakareja, joita tällaista kansallisjuhlaa järjestettäessä aina oli vastassa. Väsymättä hän koko tarmonsa näihin toimiin uhrasikin.