Poika kulki edelleen kunnes käytävä kaareutui oikealle leppien alla. Hämärässä näki hän etäällä suuren, vihreän keinun, joka heilui edes ja takaisin. Toisella laudalla seisoi tyttö ja antoi keinulle vauhtia siten että taivutti polvensa ja heitti ruumiinsa eteenpäin pitämällä käsillään kiinni korkealta keinunaisoista. Se oli puutarhurin tytär joka oli päässyt ripille pääsiäisenä ja oli hiljan saanut pitkän hameen. Mutta tänä iltana oli äiti antanut hänen pukeutua puolipitkään hameeseen, jonka hänen piti käyttää rikki kotona. Nähdessään nuoren herran tuli tyttö ensin vähän hämilleen kun hänen sukkansa näkyivät, mutta hän jäi keinuun seisomaan; ja Teodor-herra meni lähemmäksi ja katseli tyttöä.
— Älkää seisoko siellä, herra Teodor, — sanoi tyttö joka parhaillaan sai keinun täyteen vauhtiin.
— Miksen saisi täällä seisoa, — vastasi poika, joka tunsi tytön hameen liepeitten hulmahtelevan kuumiin ohimoihinsa.
— Ei saa, sanoi tyttö.
— Kun vaan pääsen sinne niin keinutan Augustaa, — sanoi herra Teodor ja heittäytyi ripeästi keinuun.
Ja niin seisoi poika keinussa vastapäätä tyttöä. Ja kun keinu nousi niin kietoutuivat tytön hameen liepeet pojan säärien ympäri, ja kun keinu meni alas, seisoi poika nojautuneena tyttöä vastaan yläpuolella ja katsoi tyttöä suoraan silmiin, jotka loistivat pelosta ja nautinnosta; ja ohut pumpulipusero hiipi tiviisti nuorten rintojen mukaan, jotka selvästi kohosivat ohuen kankaan alta; ja tytön suu oli puoleksi avoinna niin että hänen valkoiset, terveet hampaansa hymyilivät pojalle, aivan kuin hän olisi tahtonut purra tai suudella poikaa. Yhä korkeammalle kohosi keinu, kunnes se jo huiski vahteran korkeimpien oksien päitä. Silloin päästi tyttö kiljahduksen ja putosi pojan syliin, niin että tämän täytyi istuutua laudalle. Kun poika tunsi tytön lämpimän, pehmeän ruumiin painautuvan hänen ruumistaan vastaan, kulki kuin sähköisku kautta koko hänen hermostonsa, hänen silmänsä pimenivät ja hän olisi varmaan hellittänyt tytön jollei olisi tuntenut tämän vasenta rintaa oikeassa olkavarressaan. Keinu hiljeni. Tyttö hypähti ylös ja istuutui vastapäiselle keinulaudalle. Ja siinä he istuivat maahan katsellen; toistensa kasvoihin he eivät uskaltaneet katsella. Kun keinu pysähtyi, nousi tyttö pois ja vastasi muka johonkin huutoon, vaikkei kukaan kutsunutkaan häntä; ja herra Teodor jäi yksin.
Veri juoksi pojan suonissa. Hän tunsi elinvoimansa kasvaneen kaksinkertaiseksi. Mutta hän ei tiennyt selvään mitä oli tapahtunut. Hän kuvitteli hämärästi olevansa sähkötin, jonka positivinen sähkö oli purkautumisen kautta yhtynyt negativiseen sähköön. Ja tämä oli tapahtunut heikon, ulkonaisesti viattoman kosketuksen kautta nuoreen naiseen. Sellaista ei hän ollut tuntenut esim. silloin kun hän painiskelllessaan toveriensa kanssa heitä voimakkaasti syleili. Hän oli siten tuntenut naisen vastakkaisen polaritetin ja hän tunsi nyt mitä merkitsi olla mies. Ja hän oli mies. Se ei ollut liian aikaisin kehittyneisyyttä, joka luonnolle väkivaltaa tekemällä olisi liian aikaisin puhjennut, sillä hän oli vahva, karaistu, terve nuorukainen.
Kulkiessaan siinä käytävillä tunsi hän uusien ajatuksien kohoavan sieluunsa. Elämä tuntui hänestä vakavammalta, velvollisuudentunto kaikui hänen sielussaan yhä selvemmin. Mutta hän oli vasta viidentoista vuotias. Hän ei ollut vielä päässyt ripille, ei voitu häntä vielä moneen vuoteen merkitä yhteiskunnan kirjoihin, eikä niinollen voinut ajatellakaan itsensä elättämistä, vielä vähemmin vaimon ja lapsien. Hänen vakava mielialansa ei nimittäin johtanut häntä mihinkään hatariin ajatuksiin, vaan nainen oli hänelle jotakin itse elämää varten; hänen toinen polaritetinsa, hänen täydennyksensä. Hän oli nyt henkisesti ja aineellisesti kypsä hankkiakseen itselleen elantoa. Mikä esti häntä? Hänen kasvatuksensa, joka ei ollut opettanut hänelle mitään hyödyllistä; hänen yhteiskunnallinen asemansa, joka ei sallinut hänen ryhtyä käsityöhön; kirkko, joka ei ollut vielä saanut hänen valaansa siitä, että hän olisi papistolle uskollinen; valtio, joka ei ollut vielä saanut hänen valaansa siitä, että hän olisi uskollinen Bernadottelle ja Nassaulle; koulu, joka ei vielä ollut saanut puristaa häntä kypsäksi yliopistoa varten; yläluokan salainen liittoutuminen alaluokkaa vastaan; kokonainen vuosi hassutuksia lepäsi hänen ja hänen nuoruutensa päällä. Hänestä tuntui nyt, kun hän tunsi olevansa mies, ikäänkuin koko edessäoleva kasvatus olisi laitos, jossa hänet ensin piti salvettaman ennenkuin uskallettiin laskea haremiin, missä mieskuntoisuus olisi ollut vaarallista, sillä mitään muuta aatetta ei hän kaikesta tästä löytänyt. Siten vajosi hän jälleen nykyiseen holhouksenalaiseen tilaansa. Hän tunsi olevansa kuin valkosallatin taimi, joita sidotaan nippuihin ja asetetaan kukkaruukun alle jotta ne tulisivat niin valkoiseksi ja hauraaksi kuin mahdollista, ja siitä syystä estetään saamasta auringonvaloa, työntämästä vihreätä lehteä, kukkimasta, ja varsinkaan hedelmää kantamasta.
Näissä mietteissään kulki hän edes ja takaisin puutarhan käytävillä kunnes kello löi kymmenen Adolf Fredrikin kirkossa. Silloin kääntyi hän jälleen rakennukseen päin mennäkseen huoneeseensa ja laskeutuakseen levolle. Mutta etehisen ovi oli jo sulettu. Hänen täytyi koputtaa keittiökamarin ikkunaan. Palvelustyttö tuli alushameissaan aukaisemaan ja poika näki tytön paljaat olkapäät kun paita oli valunut alas.
Kaikki haaveilu oli silmänräpäyksessä kadonnut, hän tahtoi tarttua kiinni tyttöön, painaa hänet rinnalleen, sanalla sanoen, pariutua, sillä nyt oli nainen hänelle vaan naaras. Mutta tyttö oli jo kerinnyt sisälle ja sulkenut oven jälkeensä. Silloin häpesi poika ja meni huoneeseensa.