Rouva otti kruunun kukkarostaan ja antoi naiselle, joka lähti, nähtävästi juonta ymmärtämättä.
— Olisit voinut jättää tämän minulle tekemättä! sanoi herra tuskallisesti.
— Eikö sinussa ole miestä pitämään sanaasi ja vastaamaan teoistasi.
Häpeätkö kantaa yhtä minun lahjaani, kun minä kannan sinun lahjojasi?
Oletpa vainenkin pelkuri! Ja olet olevinasi mies!
Siitä lähin ei tuomarilla ollut sielun rauhaa. Mihinkä hän menikin, näki hän itselleen virnisteltävän ja piiat ja rengit saattoivat koska tahansa huutaa nurkan takaa: sonni! sonni! aina kun hän kulki ohi.
* * * * *
Rouvan piti matkustaa huutokauppaan ja viipyä poissa viikon päivät.
Sillä aikaa oli herran pidettävä väkeä silmällä.
Ensimäisenä päivänä tuli kyökkipiika pyytämään rahaa sokeriin ja kahviin. Hän antoi minkä pyydettiin. Kolmen päivän päästä tuli kyökkipiika taas pyytämään rahaa samaan tarkoitukseen. Herra ihmetteli sitä, että edelliset olivat loppuneet.
— En minä niitä yksinäni hotki, sanoi piika. Ja rouva ei milloinkaan ole mitään muistuttanut.
Hän antoi rahat. Mutta haluten uteliaasti tietää, oliko väärässä, avasi hän talouskirjan ja alkoi laskea.
Ihme summa tuli noista kahdesta menoerästä. Kun hän laski yhteen kuukauden ajan naulat, tuli leivisköitä. Hän jatkoi tarkastustaan ja kaikkialla samat tulokset. Siirtyi pääkirjaan ja näki paitse kohtuuttomia summia myös mitä järettömimpiä yhteenlaskuvirheitä. Loppuhuomioksi tuli, ettei rouva osannut ei laatu- eikä desimaalilukuja ja että alustalaiset mitä julkeimmin petkuttaen vievät taloa perikatoon.