Mutta naiset nauroivat ja auttoivat pahoin ryvettyneet lapset ojasta.
— Ettekö näe, sonni! huusi tuomari.
— Eihän sitä sonnia olekaan, sanoi vanha akka. Se lahattiin kaksi viikkoa sitten!
Herra tuli kotiin nolona ja kiukuissaan. Kaipaili vaimolle väen päälle. Vaimo vain nauroi. Iltapäivällä olivat he kahden salissa. Oveen noputettiin.
— Sisään! huusi rouva.
Muudan eukko, joka oli ollut sonniseikkailussa, tuli sisään kädessään tuomarin kaulanauha.
— Tämä on kai rouvan, sanoi hän epäröiden. Adèle katsoi ensin naiseen, sitten mieheen, joka silmät selällään tuijotti kytkyeeseensä.
— Ei, se on herran! vastasi rouva ja otti nauhan naiselta. Kiitokset, hyvä ystävä. Herra maksaa sinulle löytäjäisiä.
Herra istui kalpeana ja liikkumatta.
— Ei minulla ole rahaa, pyytäkää rouvalta, sanoi tuomari hypiskellen kaulapantaansa.