— Miksi sinä et ole tänään ollut lasten kanssa kävelemässä? sanoi hän tuiman nuhtelevalla äänellä.
— Siksi, ettei se minua tänään huvittanut!
— Huvittanut! Kai minua sitten huvittaa teuhata töryssä ja pölyssä kaiken päivää? Ei näy huvittavan tehdä mitään hyödyllistä edestäsi.
— Edestäni? Ruokaniko edestä? kai tarkoitat.
— Minkä tahansa, tarkoitan vain. Ja minusta tosiaan sellainen vanha mies kuin sinä voisit hävetä loikomasta joutilaana sohvalla.
Mies häpesi tosiaan ja sitten oli hän vakituisena lapsenpiikana. Täsmällensä työnsä teki. Ei hän tässä mitään väärää huomannut, mutta kärsi kuitenkin. Jokin oli hänestä nurin narin, mutta vaimo kyllä aina osasi asiat oikein päin kääntää.
Vaimo istui konttorissa ja hänen luonaan kävivät pehtorit, rättärit; vaimo seisoskeli aitassa ja mittaili jyvät alusväelle. Ken ikinä tuli taloon, haki vain rouvaa, kukaan ei herraa,
Kerran kävelymatkalla sattui herra menemään niitylle jossa oli nautakarjaa. Hän tahtoi näyttää lapsille lehmiä ja talutteli heitä varovasti syövän karjan ohitse. Yhtäkkiä kohosi musta pää toisten eläinten selkäin takaa ja katseli vieraita hiljaa mörähdellen.
Tuomari kopaisi lapset syliinsä ja juoksi minkä jaksoi takaisin aidan luo. Sinne päästyään nakkasi hän lapset miten sattui aidan yli ja yritti hypätä itsekin, mutta takertui aidakseen. Näki naisia haassa ja alkoi huutaa minkä jaksoi:
— Sonni, sonni!