— Mutta olemmehan eläneet aina kuin leikillä? Eihän meillä ole ollut mitään korkeampia intressejä, Vilhelm!
— Kyllä. Meillä on ollut korkeampia intressejä, Gurli; me emme ole eläneet aina kuin leikillä, meillä on ollut vakaviakin hetkiä! Meillä on ollut kaikkein korkeimmat intressit mitä löytyy; sillä me olemme antaneet elämän tulevalle sukupolvelle, olemme otelleet ja ahertaneet aika uljaasti noiden pienten puolesta, joista tulee kerran suuria, etkä sinä suinkaan ole otellut vähemmän kuin minä. Olet ollut kuoleman kielissä neljä kertaa heidän tähtensä! Olet halveksinut yön lepoa niitä tuudittaessa, päivän iloja niitä hoidellessa; olisihan meillä voinut olla kuusi huonetta ja keittiö Kuningattaren kadun varrelta ja lakeija eikä meidän olisi tarvinnut asua Långaradenissa, ellei meillä olisi ollut noita pienokaisia: olisihan Kultu voinut käydä silkissä ja sametissa ja vanha Pall housun polvet harakanpesittä, jos olisimme tahtoneet olla ilman lapsia! Olemmeko siis nukkeja? Olemmeko niin itsekkäitä kuten vanhat kääkät väittävät, jotka usein hylkivät miehiä, kun eivät niitä saa? Otapa selkoa, miksi on niin paljon naimattomia tyttöjä! Kaikki ne osaavat kehua kosijoillaan, ja kuitenkin ovat ne niin mielellään marttyyrejä! Korkeammat intressit! Latinaa! "Pukeutua" puolialastomaksi hyväntekeviin tarkoituksiin ja antaa lasten virua ja tärveltyä märissä rievuissa! Luulenpa että minulla on korkeammat intressit kuin Ottilialla: tahdon vahvoja, iloisia lapsia, jotka voivat kerran elämässä suorittaa sen, jota me emme ennättäneet suorittaa! Mutta latinan avulla sitä ei suoriteta! Hyvästi, Gurli! Menen vartioon! Seuraatko sinäkin?
Vaimo ei noussut paikaltaan, ei vastannut. Mies meni, raskain askelin, kovin raskain. Ja sininen ulappa synkeni ja päivä ei hänelle enää paistanut. — Pall, Pall, mihin mennään, mihin mennään, huokasi hän itsekseen kun hän kapusi hautausmaan aidan portaita; makaisinpa tuolla päreristikoiden alla, tuolla puun juurten seassa; mutta en varmaan saisi rauhaa jos makaisin yksinäni.
Gurli, Gurli!
* * * * *
— Nyt on asiat huut hiiteen, anoppi, — sanoi kapteeni eräänä päivänä kun tuli mummon luo Sturenkadun varrelle.
— Miten niin, rakas Ville.
— Eilen ne olivat meillä. Toissa päivänä olivat prinsessan luona. Ja pikku Alice tuli niin huonoksi. Sattui vain tulemaan kipeäksi, tietysti, ja minä en uskaltanut lähettää hakemaan Gurlia, sillä hän olisi tietysti luullut minun joutavillani sanovan Alicen olevan sairaana. Ooh! Kun keskinäinen luottamus on hävinnyt, niin… Kävin tässä äskettäin sotakomissarion luona ja kysyin onko meillä Ruotsin lain mukaan oikeutta savustaa kuoliaaksi vaimon ystävättäriä! Ei muka ollut. Ja jos olisi, ei uskaltaisi, sillä silloin loppuisi tyyten kaikki. Hitto, paljon parempi kun olisi rakastaja; ottaisi niskasta ja nakkaisi ulos. Mitä minä nyt teen?
— Jaa, jaa, paha tämä nyt on, Ville, mutta täytyy keksiä jotain. Ethän sinä, iso mies, voi olla näin naimattomana.
— En, sitäpä minä juuri!