Rouva X ei muuta. Hän oli ollut naimisissa vanhan Saint-Simonistin kanssa. Avioliitto oli lapseton. Rouva X:stä, joka oli idealisti, oli alentavaa hoidella taloutta. Mies, joka hänkin oli lukenut, laittoi ruuan ja siisti huoneet. Hänestä se ei ollut lainkaan alentavaa. Mutta hän joutui naurettavaksi.
Eihän siinä naurettavaa ollut, jos hän teki naisväen töitä, mutta se oli naurettavaa, että hän teki ne yksin. Jos molemmat olisivat tehneet, ei kumpikaan olisi ollut naurettava.
Nyt kuuluu hän toisten kertoman mukaan kuolleen, toisten taas olevan Amerikassa. Tuntuu siis siltä kuin tuo avioliitto ei olisi ollut oikea avioliitto, eikähän se ollutkaan, kun heillä ei ollut lapsia.
Hyvän aiheen vapaasti sommiteltuun novelliin saisi heidän vähän tunnetusta elämän tarinastaan ja kaikki puoluenäkökannat siitä voisivat saada kannatusta. Minä olen hartaasti koettanut hankkia enempiä tietoja, vaan turhaan.
Naurettavuuteensako mies suistui? Pitikö hän asemaansa sietämättömänä?
Oliko rouvasta halventavaa olla miehen elättinä?
Herra ties!
Victor Hugon hautajaisissa odottivat yksinäiset ajoneuvot Porte-Maillotin kohdalla valmiina lähtemään kulkueeseen. Ne olivat yhden hevosen vedettävät, yksinkertaiset, köyhyyttä todistavat, sellaiset, joilla humalaista tai kadulla sairastunutta saatetaan talteen. Kuskipukille oli laitettu jokin obeliskintapainen, verhottu mustalla kankaalla ja koristettu kuusenhavuista ja kukkasista tehdyllä seppeleellä, jonka keskelle oli kyhätty säkeitä Victor Hugolle.
Ajoneuvoissa istui kaksi vanhanpuoleista naista ja mies, viimemainittu taka-istuimella. Naisilla oli iso lippu, jonka he levittivät tuulen liehuteltavaksi. Siihen oli maalattu taulu, jokin maisema, jossa seisoivat maailman kaikkien kansakuntain edustajat ojentaen toisilleen kättä. Yläällä oli kultakirjaimilla: La République Universelle ja sen alla eräät Victor Hugon Maailman Tasavallalle omistamat säkeet.
Kaikki ohikulkijat, sekä pusero- että takkiniekat, dekoreeratut ja dekoreeraamattomat, niin naiset kuin miehet, seisahtuivat velvollisimmasti nauramaan kuvatukselle. Ja ne, jotka eivät tahtoneet nauraa, nauroivat pakosta, kunnian ja intelligensinsä säilyttämiseksi.
Mutta nuo kaksi naista kohottivat uljaasti lippua, lausuen silloin tällöin selityksiään, vakavasti, ystävällisesti, vihatta ja kiihkotta.