— Miksi olet sitten poissa kotoa öillä? tokaisi joku poikamies.
— Miksikö? Miksikö poissa öillä?
Rullakaihteet kohosivat ja päivän valo paljasti koko surkeuden.
Ja me huomasimme hänen suupieltensä kankeista lihaksista ja silmäinsä ryppyisistä palteista, että liian kauan oli hän jo tuijottanut Gorgonin kilpeen.
— Mutta hän on hyvä sittenkin, lopetti hän ja kompuroi ulos.
Sittenkin!
— Nordau sanoo naista humalaisen miehen runoelmaksi, sanoi poikamies.
Milloinka kuulemme naisen sepittävän ylistyslaulun miehelle?
— Sitten kun nainen voi rakastaa miestä! vastasi toinen, joka näytti hyvin raihnaalta. Mutta sitäpä saa odottaa. Rakastaa on miehinen ominaisuus; olla rakastettu naisellinen etuus.
— Mies antaa ja nainen ottaa. Autuaampaa on antaa kuin ottaa. Mutta tuhmempaa.
— Tuo hölmö, äskeinen, se yhä tekee runoelmaansa, mutta päivällä, selvänä ollessa, se ei suju. Tulee paljasta proosaa. Ymmärrättekö nyt, miksi hän on öillä poissa kotoa?