He kulkivat kevein askelin takaisin. Miestä vähän nolosti tällainen asiain yhtäkkinen proosalliseksi kääntyminen ja hänen teki mieli ruveta selittelemään sitä filosoofisesti.
— Katsos, mamma, sanoi hän, minun rak … hm, (sana oli liian vahva) minun mieltymyksessäni sinuun on vuosien kuluessa tapahtunut evolutsiooni, kuten nykyään sanotaan. Se on kehittynyt, anplifieerautunut, niin sanoakseni, niin että kun se alussa kohdistui indiviidiin, on sen esineenä nyt perhe kollektiiviteettinä. Se ei kohdistu nyt sinuun persoonallisesti, ei lapsiin, vaan koko…
— Tai kuten eno aina sanoi, että lapset ne on ukkosenjohtoja!
Filosoofisen selittelynsä jälkeen tuli mies taas entiselleen. Hauskaa oli nakata pois tämä juhlatakki yltään; ja tuntui kuin olisi hän taas pukeutunut yönuttuun.
Ja kun he tulivat huoneisiinsa hotelliin, kävi rouva heti kapsäkkien kimppuun ja oli hyvällä päällä.
Ja tultuaan laivaan, menivät he heti alas ruokasaliin. Häpeissään kun oli, kysyi mies sentään ensin, eivätkö he jäisi katselemaan auringon laskua, mutta ei rouva halunnut.
Ja illallisella otti mies ruokaa ensin omalle lautaselleen ja rouva kyseli tarjoilijattarelta, missä hinnoissa hapanleipä on.
Ja syötyään makonsa täyteen ja kohottaessaan portterilasia huulilleen, ei mies voinut olla virkkamatta ajatusta, jolle hän mielessään oli naureskellut jo pitkän aikaa:
— Vanha hupakko, häh! sanoi ja hymyili vaimolle, joka suu ruokaa täynnä sattui häneen katsahtamaan.
Mutta vaimo ei suonut hymyä vastaukseksi tuolle säteilevälle lihavanaamalle, vaan hänen silmänsä välähtivät ja saivat niin musertavan arvokkaan ilmeen, että mies joutui ihan hämilleen.