Mies meni työhuoneeseensa, pani yönutun ylleen ja tohvelit jalkaan, pisti piippuun ja viihtyi taas kuin kotonaan.
Akkunoita hakkasi sade ja tuuli ja takan torvessa vinkui.
Päästyään lasten luota tuli vaimo sisään.
— Eipä ole mansikan poimimis-ilma, sanoi hän.
— Ei, muoriseni, kesä on mennyt ja syksy tullut.
— Niin, syksy on tullut, vastasi vaimo, mutta ei talvi vielä sentään, ja se lohduttaa.
— Lohduttaa! Huono lohdutus, kun ihmisellä ei ole monta elämää.
— On kaksi, kun on lapsia, kolme, kun saa nähdä lastensa lapset!
— Mutta siihen se loppuukin sitten.
— Loppuu, jos ei ole elämää tämän jälkeen.