Täten sai hän varhain käsitteen naispyhyydestä ja -paremmuudesta ja oppi pitämään miehiä joinakin halvempina olentoina.
Kun hän lähti ratsastelemaan, oli aina ratsupalvelija muassa. Kun hän suvaitsi pysähtyä katsellakseen maisemaa, pysähtyi palvelija. Se seurasi häntä kuin varjo. Mutta minkä näköinen se oli, vanhako vai nuori, ei neiti tiennyt. Jos ken olisi kysynyt, mitä sukupuolta se oli, ei neiti olisi osannut vastata, sillä koskaan ei hän ollut ajatellut, että varjo voisi olla jotain sukupuolta, ja kun hän satulasta laskeutuessaan astui pikku kenkänsä palvelijan kämmenelle, astui hän kuin mille puulle tai kivelle tahansa, ja jos hän silloin sattui kohottelemaan helmojaan vähän liian korkealle, ei hän siitä sävähtänyt sen kummemmin kuin jos ei ketään olisi ollut läsnä.
Nämä synnynnäiset arvoaste-katsantokannat ilmenivät kaikkialla hänen elämässään. Hän ei koskaan voinut tulla majurin tai kapteenin tyttärien hyväksi tuttavaksi, sillä heidän isänsä olivat arvoltaan alempia kuin hänen. Eräissä tanssiaisissa oli eräs aliluutnantti tohtinut pyytää häntä tanssiin. Rangaistakseen tomppelia, ei hän vastannut, kun kavaljeeri tanssien välillä halusi jutella. Kun hän sitten sai tietää, että aliluutnantti oli prinssi, kävi hän ihan lohduttomaksi. Hän, joka tiesi mikä eroitus oli rykmentin upseereilla ja subalterneilla, joka osasi ulkoa kaikki tähdet ja tittelit, hän ei tuntenut prinssiä. Kauheaa!
Hän oli kaunis, mutta ylpeys jäykisti piirteensä niin etteivät ihastelijat tohtineet lähetä. Naimisiin menoa ei hän koskaan ollut ajatellut. Nuoret eivät olleet kylliksi kvalificeerattuja ja virka-arvoiset vanhat olivat liian vanhoja. Jos hän olisi mennyt naimisiin jonkun kapteenin kanssa, olisi hänen pitänyt istua pöydässä alempana majurien rouvia, hänen, kenraalin tyttären. Sehän olisi alennusta. Ja sitäpaitse ei hän ollenkaan halunnut joutua miksikään lisäkkeeksi tai salonkikoristeeksi miehelle. Hän oli tottunut käskemään ja toteltavaksi, hän ei voinut ketään totella. Vapaa, miesmäinen oleksiminen miesten joukossa oli sitäpaitse tehnyt kaikki naisten toimet hänestä aivan vastenmielisiksi.
Myöhään heräsi sukupuolielämänsä. Kun hän oli vanhaa sukua, joka isissä oli tuhlannut voimansa hengettömiin sotilastoimiin, yövalvontaan ja juopotteluun, ja äideissä tukeuttanut hedelmällisyyden estääkseen perintötilain jakoja, näytti luonto kovin epäröineen miksi sukupuoleksi hänet tekisi — tai ehkei se hänessä huomannut kylliksi voimia, jotta olisi voinut päättää jatkaako rotua vai ei. Hänen olemuksestaan puuttui naisellisuus, terveen luonnon tarkoituksiinsa kehittämä, eikä hän yrittänyt keinotekoisesti vajavaisuuttaan täyttää.
Hänen vähät naistoverinsa tiesivät hänet kylmäksi, välinpitämättömäksi kaikissa sukupuolten välisissä asioissa. Itse hän lausui halveksivansa moisia seikkoja, piti niitä saastaisina ja ei voinut ymmärtää, miten nainen voi heittäytyä miehelle.
Luonto oli likaista ja puhtaus oli sama kuin puhtaat paidat, kovetetut hameet ja paikattomat sukat. Köyhyys, likaisuus ja paheellisuus oli hänestä sama asia.
Kesäisin asui hän isänsä kanssa maatilallaan.
Maaseudusta ei hän pitänyt. Luonnossa hän pieneni, metsä oli hirvittävä, järvi pöyristi, niityn vihreässä ruohossa piili vaaroja. Talonpojat olivat hänestä kavaloita, ilkeitä elukoita; ja likaisia. Sitäpaitse oli heillä paljon lapsia ja pojat ja tytöt paheellisia. Suurina juhlina, kuten juhannuksena ja kenraalin syntymäpäivinä, kutsuttiin moukat sentään hoviin olemaan köörinä oopperassa ja huutamaan hurraata ja tanssimaan taulun kuvioina.
* * * * *