— Nukahdettuaanhan hän tavallisesti nukkuu?
— Me olemme hemmoitelleet sitä, siinä kaikki! Ajattelehan kaikkia köyhiä lapsia, jotka suljetaan huoneeseen aamulla, ja saavat istua siellä yksin päivällisiin saakka… Tiedätkö mitä, Holger; sanotaan portinvartiattarelle, että tämä kuuntelee itkeekö poika…
— Eiköhän tuo käyne laatuun, vastasi Holger. Tuumasta toimeen! Hetken kuluttua herrasväki oli matkalla kaupungille. Nybrolla he erosivat; herran piti pistäytyä toimituksessa ja rouvan varrota häntä Grand Hôtelin "Kuopassa", tuossa klassillisessa, jonka 70-luvun miehet olivat perustaneet, 80-luvun miehet perineet, ja jonka 90-luvun miehet sittemmin hylkäsivät siirtyen uudistettuun Rydbergiin.
Kun rouva tuli Kuoppaan, astui hän sisään ja istuutui heidän tavallisen pöytänsä ääreen, otti sanomalehden, ja odotti.
Heti sen jälkeen astui näyttelijä sisään, heidän läheinen seurusteluystävänsä, ja etsi seuraa.
— Kas, Marttahan se on, tervehti hän, missä Holger on?
— Hän saapuu tuossa tuokiossa! vastasi Martta, joka heti tuli loistavalle tuulelle.
— Saanko istuutua?
— Totta kai! vastasi rouva empimättä.
He pääsivät heti puheenvauhtiin, ja siinä silmänräpäyksessä ilmestyi punssitarjotin sekä tupakat pöydälle.