Näyttelijä oli tehnyt tilauksen niin nopeasti, että rouva ei ollut huomannut sitä, ja nyt he istuivat siinä, kahdenkesken, eivätkä tahtoneet alkaa, ennenkuin mies tuli. He puhuivat kaikista maailman asioista, ja aika kului.
Ajattelematta sen enemmän asiaa ja pitkästyen odotukseen, täytti ystävä kaksi lasia, sanoi terve, ja he joivat.
Kului taas hetkinen, ja he sytyttivät tupakan.
— Kylläpä se Holger nyt viipyy, sanoi rouva, eikä meidän olisi pitänyt mitenkään alkaa.
— Nyt se on myöhäistä, vastasi ystävä.
Silloin saapui seura, joka tiesi keitä he olivat, vaikka eivät tunteneet heitä. He katselivat tietysti kummeksuen noita kahta, ja heidän katseensa kävivät pilkallisiksi, kun he olivat istuutuneet vastapäätä heitä.
Samassa saapui Holger, näki ensi silmäyksellä aseman, jonka hän saattoa käsittää, ja jota hän ennakkoluulottomana miehenä ei paheksunut, mutta sitten hän näki nuo pilkalliset katseet, ja se osui arkaan kohtaan, niin että hän synkistyi.
Päästyään pöydän luo, hän tervehti niin luonnollisesti kuin taisi.
— Teitte oikein, kun aloitte, sain sähkösanoman ja minun täytyi kirjoittaa muutamia rivejä.
Hän kun joutui toisten jo aikaisemmin kohonneeseen mielialaan, ja edellä nämä olivat, oli hänen vaikea heti päästä heidän tasalleen. Ja hän, joka toi mukanaan toimituksesta tuulahduksen työn raskaasta totisuudesta, vaikutti heihin painostavasti. Mieliala särkyi, ja seuran valtasi ikävystymisen nolous.