Onnettomasta päähänpistosta koetti rouva, joka tahtoi pitää hauskaa, saada miehen vireille, mutta silloin tämä kävi mykäksi.
Hänen seuraava yrityksensä päättyi kuitenkin vielä onnettomammin, jolloin hän, saadakseen kaikki oikealle tolalleen, teki kömpelön kysymyksen:
— Mikä sinua vaivaa?
Se oli kuin tunkeutumista hänen sisimpäänsä, ja hän säpsähti, suuttui itseensä senvuoksi, että ei voinut hillitä itseään, häntä suututti katseleva seura, suututti kaikki tyynni.
Hänen kiusaantunut ulkonäkönsähän ilmaisi mustasukkaisuutta, mutta mustasukkainen hän ei ollut, häntä vain iljetti ajatus siitä, että häntä moisesta epäiltäisiin, ja hän tunsi olevansa naurettava. Vaimon kysymys oli tehnyt hänet naurunalaiseksi, kysymys, johon hän ei voinut vastata. Silloin syntyi äänettömyys, jota kukaan ei uskalla häiritä senvuoksi, että kaikki tietävät, että ken ensin puhuu, hänen täytyy sanoa tuhmuus, täytyy paljastaa salaisuus, jota kaikki hautovat.
Kului hetki, pitkä kuin iankaikkisuus. Mutta silloin tuli pelastus: kaksi heidän piiriinsä kuuluvaa taiteilijaa syöksyi sisään, he käänsivät virranvaihtajan ja johtivat vastakkaiset virrat toisaalle. Ja niin kului ilta iloisesti.
Teatterin päätyttyä seura kasvoi. Kaikki nuo ihmiset, jotka olivat saman hengen lapsia, tunsivat kuuluvansa yhteen, ikäänkuin olisivat olleet saman perheen jäseniä. Ja vaistomaisesti he aavistivat ystävän; selityksiä ei tarvittu; ja vaikka heitä oli vainottu, olivat he suruttomia, toivorikkaita, varmoja siitä, että olivat oikealla tiellä.
Kello oli puoli kaksitoista ja ilo oli ylimmillään, kun eräs mustiin puettu nainen äkkiä ilmestyi pöydän ääreen ja pyysi saada puhutella Martta rouvaa.
Tuo vieras tuntematon vaikutti kuin musta lippu, ja riemu taukosi.
— Rouva Borg, hän alkoi: asun samassa talossa kuin tekin ja minulla oli onni sattumalta kulkea lastenkamarinne ikkunan ohi, jolloin kuulin yksinäisen, huoneeseen suljetun lapsen huutavan — kas niin, älkää nyt luulko, että soimaan teitä! Mutta kun huudot olivat epätoivoisia, menin portinvartian luo saadakseni avaimen ja päästäkseni sisään. Portinvartian asunto oli tyhjä. Lähetin erään armeliaan ihmisen noutamaan seppää, jolla aikaa loruilin lukkojen takana olevalle lapselle suljetun ikkunan läpi — — — Olkaa levollinen, rouvaseni, teillä on ollut huono onni, ja te olette luottaneet epäluotettavaan portinvartiattareen. — — — Päästyäni sisään, viihdyttelin lapsiraukkaa; istuin siellä kolme tuntia, ja nyt se nukkuu tuon jälleen löydetyn portinvartiattaren hoivassa. Kas niin…