— En tiedä, mutta minusta tuntuu siltä kuin sinulla ei olisi mitään osaa tähän lapseen…

Silloin tohtorin afrikalainen luonto kuohahti, jota hän oli niin kauan pidättänyt:

— Mitä p—lettä sinä puhut? Ellei se ole minun lapseni, niin sinä olet… ja sitä et tarkoittane.

Rouva nousi, pukeutui; ja lähtiessään hän lausui:

— Nyt lähden, iäksi!

— Lähde vaan, mene h—tiin, vastasi tohtori. Sinun pöyristyttävä tuhmuutesi ja saatanallinen ilkeytesi voi viedä hengen ihmiseltä. Lähde nopeasti, muutoin potkin sinut ulos!

Siihen loppui se avioliitto. Varjo oli langennut tohtorin ylle, sillä eihän hän voinut puolustaa itseään, vaikka esitti fysioloogisia todistuksia, joita kukaan ei pyytänyt. Niin hän raivosi pari kuukautta, ja raivoissaan hän nai erään norjattaren, ja teki hänet heti raskaaksi. Seitsemäs kuukausi oli kulumassa, kun heidät vihittiin; rouva tahtoi hiljaisia häitä, mutta mies pani toimeen humuavat häät kirkossa ihan sydänpäivällä.

— Oli niin kaunista katsella siunattua naista, hän sanoi.

Pappi ei ollut samaa mieltä, mutta sai tyytyä. Ja kun tohtori, ollen oma naittajansa, kuljetti korkeakumpuisen morsiamensa halki kirkon pääkäytävän, silloin häipyi varjo; hän oli päässyt valoon, nousi raikkaana ja terveenä, jollainen hän oli…

Päivällisillä hän piti puheen sadan kutsuvieraan läsnäollessa, ja joi vaimonsa ja syntymättömän lapsensa maljan.