He kulkivat etuhuoneen läpi, joka muistutti pienempää eteistä, ja astuivat kansliaan, joka muistutti suurempaa eteistä. Lattialla lunta ja likaa, ikkunat ilman uutimia, puupenkkejä seinivierillä, pulpetteja; ikävää, ilma raskasta, karua, rumaa. Täällä seisoi ja istui syntisiä, joiden piti alkaa elämä, miehen ja naisen, koko vaellusajan kestävä yhteiselämä; täällä seisoi ja istui vanhempia, jotka tahtoivat vihkiä vastasyntyneen taisteluun, ja antaa hänelle nimen; täällä seisoi ja istui ihmisiä, jotka tahtoivat saada omaisen multaan, mikä ei myöskään ole niin helppoa. Mikään ei ole helppoa, ei sisään- eikä uloskäynti. Ja sen he tulivat huomaamaan, kun heitä pyydettiin istumaan ja odottamaan.
He näkivät mustien miesten merkitsevän suuriin kirjoihin, merkitsevän ja pyyhkivän pois; tekevän julkisesti mitä nenäkkäimpiä kysymyksiä. Isän nimi? Tuntematon. Ollut ennen naimisissa? Ehkäpä eronnut? Näyttäkää erokirja! Ei ole! Onko lapsi kastettu? On, mutta ei täällä. Missä? Kaukana Amerikassa! Kirjoittakaa sinne! Kirjoittakaa, kirjoittakaa, kirjoittakaa! — Tämä puoli sielunhoidosta on hiukan omituinen; alkoi kreivi kuiskaten. Konttoritöitä, reskontran, muistikirjan pitoa. Kuten piirimiehen virastossa! Henrik setä sanoo sitä papinkonttoriksi; mutta tämähän on julkinen rippituoli. — Oletteko käynyt ehtoollisella? — Mitä se teihin kuuluu! — Eivätkä he ole kilttejä! Kuuluu niin kovalta, kun Herran palvelija puhuu.
Sali tyhjeni hetkeksi, ja eräs, joka näytti olevan konttoripäällikkö, ähkyi ja puhkui silmälasejaan kuivaten. Hän näytti olevan maailmallinen pappi, sillä hän kertoi ääneen kaskun naisesta, joka oli viime sunnuntaina kuulutettu hullun miehen kanssa. Luotuaan silmäyksen ympäri salia ja tunnettuaan kuuluisan Brita rouvan tyttären, joka oli myöskin antanut puheenaihetta Upsalassa, punehtui hän hiusrajaa myöten; ja kun kirkonvartia tuli samassa kohentamaan kamiinaa, ei hän voinut tukkia suutaan.
— Lämmitä sinä, Söderström, niin että kamiina käy punaiseksi; punaista pitää olla, punaista punaisille!
— Haukkuuko hän meitä? kuiskasi kreivi.
Mutta konttorihenkilökunta oli palkinnut päällikkönsä tukahutetulla nauruntirskunalla, ja hän, jonka päähän, menestys oli kohonnut, tahtoi leikata uusia laakereita.
— Eikö täällä käynyt äsken eräs mulli, joka tahtoi tietoja viimeisen avioeron yksityiskohdista? kysyi hän lukkarilta.
Tämä mutisi jotakin, mikä oli vain synnyttävä sukkeluuden, joka nyt laukesi.
— Vai niin, hän aikoi naimisiin; vihkimälläkö vai ilman?
— Tämähän on kuin Etelä Teatterissa, kuiskasi kreivi. Ja minä kun otin sen niin vakavalta kannalta! Lähdemmekö matkoihimme, Ester?