Tuo miellyttävä lumous, joka tavallisesti vallitsee juhla-aterian aikana, jolloin ihmiset näyttävät juoneen unhoa kimaltavista laseista, jolloin eletään yhdessä muutamia puolitunteja siinä täydellisessä uskossa, että ollaan ystäviä, ettei välillä ole mitään selvittämätöntä, tuo lumous oli haihtunut. Kaikki olivat valveillaan ja tietoisina, ja he istuivat kuin alastomina toistensa edessä; he kuulivat toistensa äänettömät ajatukset, kasvojen ilmeillä he lausuivat kaikkien salaisuudet; kaikki harrastukset ja intohimot, jotka olivat koonneet heidät tänne, näyttivät paljastuneilta, ja he häpesivät toisiaan ja itseään. Emäntä, joka oli tilapäisesti heittänyt boheemitavat, ja ollut jäykkä ja juhlallinen, muutti nyt käytöstään ja siirtyi toiseen äänilajiin, nähdessään että ei ollut enää rajoja; ja pelkästä epätoivosta hän tyhjensi kokonaisen lasin saadakseen rohkeutta, mutta kohdisti sen kapteeniin, joka heti käsitti, mistä oli kysymys, ja päätti puhaltaa enemmän eloa seuraan. Muisto siitä, että lehti helli ja hoivasi "säädytöntä kirjallisuutta", jota hän ei milloinkaan lukenut, ja muutamat kuulopuheet talon kolmannenluokan taiteilijaboheemi-kutsuista, joissa kuuluttiin pidettävän niin hauskaa, kohosivat viimeisen lasin pohjasta, ja unhoittaen viisaiden miesten harmaat päät hän alkoi iloilla.
— No, teillähän taitaa olla aikamoista taiteilijakutsuissanne, hän sanoi; olen kuullut niistä meheviä juttuja, ja ensi kerralla tulisin niihin kernaasti.
— Mitä olette kuullut? kysyi rouva, varomattomasti kyllä, mutta nyt hän tahtoi pitää hauskaa, maksoi mitä maksoi.
— Niin, kun…
Tässä koetti isäntä ehkäistä, mutta se oli liian myöhäistä.
— Niin, kuulin runoilija Grönlundista, joka saapui puoli tuntia liian myöhään päivällisille, ja tullessaan hän oli niin hutikassa, että ammensi eteensä kalopsia pöytäliinalle!
— Ei se kalopsia ollut… huusi rouva.
— No, sitten se oli keuhkomuhennosta… Ja kun he pääsivät lettuihin, otti hän rouvan polvelleen sillä seurauksella, että hänet nostettiin ylös ja viskattiin eteiseen. Onko se totta, Holger?
— Totta on, että hänet heitettiin ulos, vastasi isäntä, ja se voi sattua kenelle tahansa, joka käyttäytyy sopimattomasti, ole varma siitä.
Teeskentelyn viimeinenkin varjo oli hävinnyt; istuttiin siinä toisiaan kursailematta, synnynnäisinä vihollisina, vihollisiksi kasvatettuina, ja sitten laukesi mielten kuohu. Upseeri karkasi kimppuun: